Guernica

Homma hanskassa: tiedossa täysin, mitä pitäisi tehdä, apuakin luvassa. Miksen siis pane töpinäksi? Läppäri reppuun, kirjat, vihko & lappuset mukaan ja eiku menox. Ihan kohta. Mut enste juotava kaffet, sit pitää vähä viel surffailla. Niin ja ennen kirjastoa pitää kopioida pari artikkelia, jotta voin niitä vapaasti klotaten analysoida. Tekiskö ensin prosemiä vai gradua? Kumpi ompi pahempi? Molemmat yhtä kiireellisiä, toinen ehkä vähätöisempi - se olis tietty viksua saada enstex valmiix. Paha vaan että taas lupasin proffalle saada jotain näytettävää tän viikon aikana paperille. AI NIIN, äiteellekin pitäis viimeviikkosen kokouksen pöytäkirja kirjottaa ja lähettää. Olisko SE prio numero uno? Ja olinpa unohtanu, kielifilosofian luentopöivökirja plus ne kaks jotka rästissä.

Voi itku. Niin paljon tehtävää, niin vähän aikaa. Ja mä vaan pyörin ja kelaan.

Kahvi.
Pöytäkirja.
Kopiot.
Laitoksen kirjasto.
|
|
|
Kotiin syömään, Grey, nukkumaan.

Jotenkin näin sen on mentävä.
P A K K O .

Tehokkaaksi suunniteltu viikonloppuni olikin aika tehoton. Jonkinnäköistä runkoa sain prosemiin väännettyä, mutta tavoitteena oli ollut niin paljon enemmän. Graduohjaajaprofessorin luo sen sijaan suunnistin, aiottua kovasti myöhemmin, mutta kuitenkin. Aikaansaannokseni ei ollut mitään ihmeellistä, ja koko matkan sinne psyykkasin itseäni sanomaan proffalle totuuden – "kun mä en oikein osaa". Hän soi minulle aikaansa varsin runsaasti, ja nyt sitten pitäisi läpi käymästämme kirjoittaa noin kaksisivuinen analyysi à tekstiesimerkki – yhteensä noin kolmekymmentä sivua, vähän päälle. Koskas mun pitäis tulla se sulle esitteleen? No… ei siinä viikkoa kauempaa sais mennä kun sen kirjottelet. Okei…

Koitan suggeroida itseäni uusilla mantroillani ”kyllä mä osaan,  kyllä mä osaan” ja ”proffa auttaa, proffa auttaa”. Mies tulee keskiviikkoaamuna kotiin, siihen mennessä pitäisi saada PALJON JOTAIN konkreettista aikaan. Tai edes jotain. Jotain p*skaa paperille niin homma etenisi.

Nyt ruokalevoksi Salkkarit, sitten taas itse asiaan.

Eilen olin ihan täpinöissä. Tänään huomattavasti vaisumpi. Soitin ja varasin ajan opintopäällikölle, jonka vastaanotolle pääsen ensi viikolla. Aion kysyä, mikä olisi järkevintä, kandi vai maisteri. Kumpaa tahansa varten pitäisi vihdoin kirjoittaa sivuaineen prosemi, jotta saisin aineesta loppumerkinnän ja opintoviikot rekisteriin. Rima on korkealla - otin jo kirjat esille mutta itse toimeen tarttuminen on niin kovin vaikeaa. Sitä ei paranna muisto prosemin kirjatentistä, johon kysymyksiä valmistaessaan opettaja taisi muistaa väärin minulle ilmoittamansa lukemiset ja niin ollen kysymyksetkin olivat jotain ihan muuta kuin mihin olin valmistautunut. ENITEN veettää, etten tehnyt asialle mitään silloin, ja nyt sitä taitaa olla mahdoton korjata. Jos esseen kirjoitettuani varustaisin sen lapulla "P.S. luin luvut 5 ja 6 niin kuin ehdotit, mutta tentin kysymykset vaikuttivat olevan luvusta 4".

Jotta ei vieläkään tarvitsisi tarttua toimeen, ensin Frendit ja sitten tällainen kiva... ajanviete: "Hur mycket jag skulle kosta om jag var till salu"

(my friends say I should act my age what's my age again?)

Olin opintopäällikön infotilaisuudessa (kolmatta kertaa) ja nyt on ihan ADHD-olo. Pitäis sitä ja pitäis tätä, miten kerkeen kaiken ja mistä alottaisin? Pitäisköhän sittenkin ottaa ensin kandin paperit ja keskittyä kesä kirjoittamiseen? Onko järkevää koittaa puskea gradu kahdessa kuukaudessa, mitkä on mahdollisuudet onnistua? Tässä täpinässä tuntuu että kaikki on mahdollista. Nakkisormet näppäimille ja töpinäks. Heti huomenna...

Tänään pahaa mieltä ja oloa aiheutti monet asiat, eniten ehkä (ex-)kaverini naimisiinmeno, josta enemmän toisaalla, mutta kärsimys alkoi sähköpostista seminaarikolleegiolle. Päätin rajoittaa viestin vastaanottajajoukon seminaarinvetäjiin ja opponentteihin. Siltikin minun oli vaikea muotoilla asiani niin ettei luiskahtaisi epätoivon tai itsesäälin puolelle.

Tyvärr har jag kommit ingenvart med avhandlingsarbetet och har därför inte åstadkommit någon uppsats att bidra till seminariet med.
Beklagar för eventuella olägenheter
[S-Fröken]

En odottanut keneltäkään mitään vastausta viestiini. Siksi oli aika iloinenkin yllätys, kun nyt illalla uskaltauduin katsomaan postilaatikkoani ja huomasin Risuparran muistaneen minua:

Hej!
Kan du då komma upp och få handledning, så att du kan komma vidare? Jag reser till Åland på fredag, men om du inte kan komma i morgon, går måndag eller tisdag också. Men kanske [Lektor S.] redan ger råd?
Hälsningar, [Skäggam]

Suorastaan liikuttavaa, enkä sano sitä alkuunkaan ironisesti. Tekee mieli tehdä tuhlaajapojat - mennä hänen vastaanotolleen, vuodattaa kaikki ja sen jälkeen kuunnella hänen lohduttavia sanojaan siitä, kuinka kaikki on mahdollista ja kaikki aina lopulta onnistuu. Loppujen lopuksi aika ihana vanha ukkeli. Mutta niinhän vanhat miehet ovat, varsin mukavia, vallan ihania...!!!

skulle det ha varit den stora dagen då det var dags för mig att lämna in min seminarieuppsats. I natt när jag inte kunde sova började jag i mitt lilla huvud formulera en e-post till hela seminariekollegiet där jag ber om ursäkt för att inte har någonting att kontribuera till nästa veckans seminarium med.

När det gäller avhandlingsarbetet är mitt huvud fortfarande lika tomt som förut. Jag har dock sänkt ribban och börjat reflektera över sådana ämnen som en fallstudie över tvåspråkighet, eller en människas idiolekt, kunskaper i svenska hos en viss typ av människa.

Innan jag ägnar mig helt åt min avhandling skulle det kanske vara vettigt att ha, om inte avslutat åtminstone vara på den säkra sidan av den finska uppsatsen. Vilken jag också är besynnerligt rädd för. På ett sätt är det som om jag själv skapar problem långt innan de ens uppstår. Så blir det en ond cirkel - jag vågar inte ta itu med arbetet för jag har blivit så skräckslagen och är säker på att jag inte kommer att lyckas med jobbet.

Och ändå blir det alltid någonting, på något sätt lyckas jag slutföra alla de viktiga uppgifter jag är absolut tvungen att prestera. Kanske inte alltid med så lysande resultat, men i det skede är det viktigaste för mig att få dessa uppgifter verkligen slutförda.

Just nu kommer detta dock inte hända med seminarieuppsatsen. Men den dagen kommer nog.

Pratade med Pelle igår. Han sa nånting som fastnade och fick mig att tänka. Kanske är det så att jag bara måste ta itu med avhandlingsarbetet och göra det på mina egna villkor, enligt de kunskaper och färdigheter som jag just nu besitter.

Det som allra mest intresserar mig är människor och deras språkanvändning, i viss mån också språkinlärning. Sociolingvistik, alltså. Problemet är dock att ämnet är rätt så utbrett; forskningsfrågan blir lätt alltför vid, det är svårt att begränsa sig när man fördjupar sig i ämnet.

Pelle och hans argument fick mig att plocka fram tankar och idéer som jag för länge sen glömt bort. En fallstudie vore roligt att göra, studera en människas historia samt hennes språklig bakgrund och språkliga färdigheter. Pelle berättade nämligen att han aldrig studerat svenska. Min första respons var "jag ska skriva min avhandling om dig", vilket han bemötte med ett glatt jakande. Inte så dum idé; det vore extremt intressant att reda ut vad och hur mycket av det svenska språket han kan utan att alls ha studerat det. Antingen enbart det eller också utföra en likadan test med sådana som faktiskt lärt sig svenska i något skede av sitt liv och sedan jämföra dessa resultat sinsemellan.

Worst-case scenario
Det som jag kanske mest är rädd för är att mina idéer är barnsliga, icke-vetenskapliga - icke-acceptabla. Och sen hamnar jag att skriva om något som jag inte har den blekaste aning om, vilket leder till frustration och vidare till depression och till sist tappar jag sugen helt och hållet och skiter i hela gradun.

En eilen saanut unta, vaikka väsymys painoi. Kello riipi kahta, kun vielä urhoollisesti puristelin silmiäni kiinni toivoen Nukku-Matin löytävän perille.

Ei näy Mattia. Olen ottanut tavakseni tällaisissa tilanteissa ajatella jotakin hyödyllistä välttääkseni ajatusteni lipumisen vähemmän mairitteleville poluille ja sitä kautta paniikkiin. Itketti jo valmiiksi, kun ajattelin ihanaa Kasiaa - siinä on Ihana Ihminen. [Hänestäkin sikisi ajatuksia, joista lisää toisessa lokerossa.]

Toimeen vain. Gradu. Praktikumessee. Englannin Academic Paper. Mitä tutkisin, mikä olisi kiinnostavaa, mikä olisi järkevää, miten pääsisin suhteellisen helpolla, ettei kaikki tähänastinen työ menisi aivan hukkaan...?

Tulos: Englannin paperin käännän jostakin toisesta tuotoksestani. Praktikumesseeseen saan valmista kauraa graduskissistäni, sen kun suomennan sen ja avot akka (venäläinen naistenlehti), Se on siinä. Ainakin hyvällä alulla. Ja sitten se Rakas Lapseni. Keskiviikkona keskustelin potentiaalisen isäpuoliehdokkaan kanssa:

"Helpoimmalla pääsee, kun valmiista aineistosta laskee [jotakin], paljon taulukoita ja sillai."
-Mutkun mä en haluu laskee, mä en osaa luokitella, mä haluun tehä jotain kiinnostavampaa...
"Todella kiinnostavia juttuja voi tehdä vasta sitten kun on yliopistossa töissä... Näin menee..."
-No höööh
"Nyt pitää ajatella funktionaalisesti: jotakin, mistä helposti saa gradun kasaan - älä ajattele kiinnostavuutta, hyvin harvoin gradut on kiinnostavia. Älä ajattele, jaksaako tentaattori lukea; sen on pakko lukea. Äläkä sitä, mistä on jo tehty. Mä suosittelen vertauksia tai metaforia."
-Pannaan mietintämyssyyn.

Del Monte -mies sanoo KYLLÄ.
Myssy päähän ja ajatus virtaamaan. Pikku hiljaa huomaan antavani periksi, antautuvani, laskevani suojukseni, ottavani vastaan. "[jokin kielen ilmiö] Astrid Lindgrenin Katto-Kassisessa ja Hufvudstadsbladetissa" - esimerkiksi vertaukset, määritteet, määritteiden sijoittuminen. Nyt ei olla nirsoja. Päätettävä vielä kielen ilmiö ja varsinainen tutkimusmateriaali.

Niin, Matti. Uni ei tullut pohtimalla. Lukuisista vahingoista ("jotain mä ajattelin, mutten enää muista, mitä") viisastuneena hiippailin keittiöön ja kirjasin heti ajatukseni muiden seminaarimuistiinpanojen jatkoksi. Ei vieläkään väsytä. Ajattelin jo kaivaa sen Katto-Kassisen, mutta jatkoin funktionaalisuusperiaatetta: jo puoli vuotta hallussani olleet, monesti uusimani viron kirjallisuuden lainakirjat. Nyt tai ei koskaan. Lukiessani Metsäveljistä silmät alkoivat lupsua. Nukuin tänään pitkään: ehkä tarvitsin lepoa. Ja takaraivon tyhjennystä.

lukee disketin etiketissä. Itse asiassa utopiaaa kolmella a:lla, taisi ensin olla muodossa 'utopioita', jonka hetken mietittyäni muutin yksikkömuotoon.

Siltä tämä nimenomainen projekti tuntuu vielä toistaiseksi. Ajatus oli, ajatuksia, aihe ja ohjaajakin, avustava sellainen ainakin. Vaan. "Tutkimussuunnitelmani", skissin esiteltyäni ohjaajat olivat liikuttavan yksimielisiä aiheen sopimattomuudesta, sellaisenaan, ruotsin laitokselle. Vaikka ensin niin hymisivät ja nyökyttelivät kun ideoitani heille heittelin. Parempi kai silloin kuin ei milloinkaan, vaikka mielessä kyllä kävi tehdä koko gradu ilman kenenkään heidän apuaan ja esitellä vasta valmis tuotos. Mietin - usein - a) olisivatko voineet hylätä luomukseni ja 2) samalla olisivat toki hyvästelleet ah niin tärkeät gradupinnat, maisteripalkkiot, vai olisivatko vain olleet tyytyväisiä saadessaan maisterin ilman että heidän olisi tarvinnut itseään ollenkaan rasittaa ja vaivata.

Vieläkin elää pienen pieni uhma, "ja mun graduunhan ei kukaan lusmu ohjaaja nimeään saa vaan sen takia että sellanen on pakko omalta laitokselta olla". Tästä pidän kiinni kunnes paremmasta tiedän, mistä pitäisikin mennä ottamaan selvää. Ehkä huomenna...

Saa esittää ideoita. Mitä olisi järkevä ja hauska tutkia? Aiheen tulee liittyä ruotsin kieleen.