Guernica

"I'm thirty years old and I've done jack... Just... Jack."
Millanenkohan mun kolmenkympin kriisistä tulee? Toisaalta mulla oli jo kaksvitoskriisi, joka oli niin huurunen ja hätää täynnä että voi äiti. Itkin pitkin iltaa, kuinka musta ei tuu ikinä mitään eikä mun elämällä oo mitään tarkotusta. Kun joku vähän varovasti kysäsi, mitenkäs opiskelut, oli uus ulina heti päällä. Lishää bisshee vaan. Ja aamulla oli silmät turvoksissa. Ja tukka kipee. Mut siitäkin selvittiin (pun intended).

Päivän saldo: 8 riviä. Vau. Hiljaa hyvä tulee? Niin kuivaa, niin tylsää. I want my MTV! Ostin, tai tilasin jo itelleni palkinnon. Oikestaan kaksh. Kat DeLuna piti saada, kun tajusin, että sehän se oli, mikä Virginillä pauhas täysillä. Frendit on oikestaan meille molemmille, kysyin varovasti, mitä mies siitä sarjasta tykkää. "Sådär..." -Men om du såg på det med svensk text, skulle du då titta på det? "Ja det tror jag!" Ja niin panin klikaten neljänkymmenen levyn "The Complete Collectionin" med "Mycket extra material..." Toivottavasti ne tulee pian! Sit ei muuta tehäkään kuin maataan koko kaks viikkoo sohvalla kaihtimet alhaalla Frendejä Frendien perään tuijotellen. Kun eihän ulos voi mennä kun aurinko paistaa ja on niin kuuma. Tai pitää olla sisällä kun sade pieksee niin että parvekelasit meinaa särkyä.

Ikkunasta näkyy kaunis kuunpuolikas. Tällaset kesäyöt on tehty valvottaviks. Jos ei muuten niin liian kauan lykättyä esseetä kirjottaen.

Kieliopin peruskurssin merkintä ei vieläkään ole yltänyt rekisteriin asti. Tiedä, onko uppsatsintekelettäni edes hyväksytty, se oli paremminkin referaatti kirjan sitä asiaa käsittelevästä osiosta, eikä sisältänyt mitään omia ajatuksiani. Miten voin ikinä mitään gradua kirjoittaa, kun en selviydy edes ykkösvuoden peruskurssin kolmisivuisesta tutkielmanpätkästä. Ei tästä, saatana, tule mitään.

Mitenköhän... Tai pitäisköhän.... Tai mitenköhän pitäis... Nasu aina sanoi, ja nykyään myös Pelle minun olevan niin hieno ja hyvä. "Kyllä sä pärjäät." Ja taas tuntuu, etten pärjää, en sitten mitenkään.

Pellenkään suhteen ei ole mitään varmuutta. Kaikki voi lakata yhtä nopeasti kuin alkoikin.

I thought I saw somebody I loved
sleeping deep inside you.
If I could catch you in an unguarded moment,
I'd stay right there beside you.

Päätin olla pelaamatta sydämelläni. Päätin olla enää vaivautumatta hänen takiaan: jos tulee sopiva hetki tapaamiselle, hyvä, mutten aio alkaa vaivata päätäni ja rukkailla aikataulujani nähdäkseni hänet.

Try a little harder,
I can't live with you, baby,
can't live without it.
Try a little harder,
and sometimes I believe in love,
sometimes I doubt it.

Tunteeni ja ajatukseni vaihtelevat, päivästä päivään on liian pitkä ajanjakso, hetkestä hetkeen. Tänään hänen soittaessaan vastasin niiiin iloisesti ja hunajaisesti, että hänkin kysyi "mistäs nyt tuulee". Juuri sieltä. Miksi edes roikun tässäkin lievästi sanottuna hassussa suhteessa. Miksen usko, että voisin oikeasti saada lämpöä ja rakkautta ja omistautumista. Joltakulta
nuore(mma)lta, komealta, vapaalta. Olisimme täysin toisiamme varten.

But your life goes on like a broken-down carousel
where somebody left the music on.

Valmistaudun jo siihen, ettei siitä mitään tule. Kesään asti pitää pelleillä (!) näin, sitten molemmat tietänevät enemmän aikeistaan ja mahdollisuuksistaan.

Syksyisen joulusta olen jälleen kerran iloinen siitä, että pystyin pitämään oman pääni ja viettämään joulun juuri niin kuin halusin. Hyvänä apuna siihen on ollut kuoro, jonka esiintymiset ja sopraanojen vähyys lähes velvoittavat olemaan paikalla. Muutoin olisikin ollut vaikeaa pitää pääni mummoja ja muita sukulaisia vastaan.

Syy näihin kaukana suvusta -jouluihin on eräänä edellisenä jouluna tätini kanssa käyty lihava riita. Kyse oli niinkin pyhästä asiasta kuin punaviinistä ja sen kristillisestä tasajaosta (emme ole niin happoja kuin välillä näiden kirjoitusten perusteella voisi kuvitella). Siitä kehittyi niin mahtava yhteenotto, että sitä vielä näin kahden vuoden jälkeenkin isäni kanssa analysoimme. Tuon selkkauksen jälkeen ei suhteeni tätiin ole enää ollut samanlainen. Pikkutyttönä hän oli idolini, nyt hän on "vain ihminen". Ihminen, jonka kiertäisin kaukaa, jos emme olisi sukua toisillemme ja tapaisimme jossakin muussa yhteydessä.

En pakoile pelkästään jouluja, vaan kaikenlaisia tilanteita, jossa joutuisin viettämään yli kaksitoista tuntia hänen kanssaan samassa tilassa. Tapaninpäivän iltana isäni soitti ja tilitti omaa jouluaan. Ja taas olin iloinen etten päässyt siitä kaikesta osalliseksi. Koskakohan täti alkaa epäillä jotain, kun aina kieltäydyn kutsuista.

BS:n päivitys, jonka mukana katosi oma pieni allekirjoitukseni. Yhyy :'( Muita kieliä kyllä osaan, mutten HTML:ää niin että saisin rukattua tuota {post_footer} -tagia. *MUR*

kaikki menekään niin. Nasu oli soittanut ollessani mehulla ja pullalla, puhelimeni oli kotona odottamassa ja kertoi sitten hänen sekä Tädin minua kaivanneen. Koska kello riipi jo yhtätoista, en viitsinyt enää Nasulle soittaa, vaan ajattelin tekeväni sen tänä aamuna.

Nasu ei ollut kestänyt yksin kotona, vaan oli hypännyt autoonsa ja lähtenyt ajelemaan. Noin puoli neljältä aamulla hän oli oveni takana, minä vielä hereillä puhuttuani Tärkeitä Asioita rakkaan isäni kanssa, pienissä viineissä, kuinkas muuten. Oli outoa nähdä hänet. Aamun valjettua tuli tappelu.

Miksei kumpikin voi uskoa kaiken olevan loppu.
Vähään aikaan edes ystävyys on täysin mahdotonta.
Ehkä sitten.
Ei nyt.

i've tried so hard to tell myself that you're gone
and though you're still with me
i've been alone all along

Minä petän sinua
olen eläin
käännät selkäsi
tiedän väännät itkua
mutta minä en välitä ollenkaan
en sano minne menen
katson kylmillä silmillä
katson kauas ohitsesi
etkä uskalla kysyä

Miten julma nainen
naispaholainen
hänellä ei ole lainkaan tunteita
luuleeko hän että muut ovat koneita
onko hän itse ihminen ollenkaan

Sinä palvot minua
olen peto
katsot silmiini
tiedän yritit kaikkea
mutta minä en kesyynny ollenkaan
en sano kuka olen
puhun vieraalla äänellä
puhun kauas ohitsesi
etkä uskalla kysyä

Miten julma nainen
naispaholainen
hänellä ei ole lainkaan tunteita
luuleeko hän että muut ovat koneita
onko hän itse ihminen ollenkaan

onko hän ihminen ollenkaan
onko hän ihminen ollenkaan

Johan oli taas keikka. Lyhyessä ajassa tapahtui taas kaikenlaista, Isä ja Tytär, tehokaksikko voimansa tunnossa valloittamassa tätä tuulen - ja tänä viikonloppuna sateenkin - pieksemää rannikkokaupunkia. Miksi silti tuntuu niin kovin voimattomalta? Mutta toki oli hyvä nähdä isääni, sitä en kiellä. Kohtaamisemme ei tällä kertaa kuitenkaan ollut niin terapeuttinen kuin mitä ne joskus ovat olleet.

Minä olen muuttunut. Niin moni asia on nyt toisin, eikä muutos välttämättä ole ollut positiivinen. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä, kenelle purkautua, sillä valitusvirteni on päivästä toiseen samanlainen. Tai olisi, jos sen joka päivä jaksaisin kirjata ylös. Aina sekään ei tunnu niin kovin mielekkäältä.

Pitäisi kait lopettaa juominen tyystin, sillä alkoholi tekee pahaa oloa aiheuttavista asioista vieläkin tuskaisempia. Ne tunteet ja ajatukset olisi paras käsitellä sellaisinaan ja selvin päin. Ei sillä, että joisin mitenkään erityisen paljon tai usein, ehei, en ole ollenkaan huolissani alkoholinkäytöstäni - ainoastaan sen hetkellisestä vaikutuksesta minuun itseeni. Illanviettojen laatu on muuttunut. Tai sitten tietyistä asioista pitäisi olla puhumatta siinä 'liikuttuneessa' mielentilassa - mikä onkin taas yksi asia sarjassamme 'helpommin sanottu kuin tehty'.

Muutenkin pitäisi tehdä jotain. Hankkia jotain mielekästä tekemistä, koittaa keksiä vaikka se lopputyön aihe ja alkaa sitä väsätä. Ettei menisi päivät ihan pelastusarmeijalle. Syy nousta aamuisin sängystä.

Oloni on tällä hetkellä lähes sietämätön: mietin, mitä on taas tullut tehtyä, mitä kaikkea on oikeasti tapahtunut ja mikä on vain punaviinin aikaansaamaa harhaa. Tekisi mieli juosta karkuun huutaen, pinkoa pimeässä syysillassa alasti tai ainakin hyvin vähissä vaatteissa ja antaa lämpimän syyssateen kastella kauttaaltaan.

Koska sait kaiken mitä halusit
Susta tuli kaunis ja ylpee
Paha saa palkkansa, niin sanotaan.
Sain varmasti juuri mitä ansaitsin. Jeder das Seine.

Eipä tarvitse enää miettiä, mitä tekisi. Vanha fatalisti uskoo asian ratkenneen juuri niin kuten oli tarkoitettukin. Mutta sattuu se silti. Kuinka elämä voikaan muuttua suuresti pienessä hetkessä.

nyt me juhlimme yhdessä ensi kertaa
ja se juhla on nimeltään - ero

Jokohan tämä on viimeinen ero. Niin monta kertaa aiemminkin on sanottu niin nätisti kuin vähän rumemminkin heihei, eikä kuitenkaan ole menty minnekään.

So this is my new freedom
It's funny
I don't remember being chained 

Hieman yli kuukausi sitten mietin, kuinka olisi paras olla hetki yksin. Voisi mennä tai olla menemättä tarvitsematta ajatella kuin itseään (tiedät kyllä - en tarkoita maailman napa
-asennetta), ja jos menisin, ainakaan minä en pettäisi ketään.

No. Nyt olen vapaa menemään ja tekemään juuri niin kuin itse haluan.
And it feels like shit.

Miksi teen näin? Olenko todella niin pohjattoman laiska vai muuten vain TYHMÄ? Toisinaan on, kuin tahallani sabotoisin mahdollisuuksiani voidakseni taas itkeä, kuinka maailma on paha paikka eikä kukaan minusta välitä ja aina kaikki menee ihan päin juuri sitä.

Ehkä luulen myös, että tällainen julkinen itseni ruoskinta tekee tekemisistäni, tässä tapauksessa tekemättä jättämisistäni paljon hyväksyttävämpää. Kun itse avoimesti tunnustan pahat tekoni olematta niistä mitenkään ylpeä, ei kukaan muu voi minua niistä enää rangaista. Ainakaan niin kovin.

Jotakin on vielä pelastettavissa tämänpäiväisestä professorin vastaanotosta. Tarkoitus on puhua praktikumin korvaamisesta esseellä ja kirjatentillä. Haluanko esseen vai kirjatentin olevan kahden ov:n laajuinen? Ja mistä tuon esseeni haluan kirjoittaa? Mistä ehdottomasti en?

Hop to it, Fröken.

Mistä löytyisi tahdonvoimaa olla syömättä kaikkea mitä näkee keittiössämme? Siis duunipaikan. Kotikeittiössä ei näy paljon mitään. Houkuttelee ajatus hoitaa itsensä todella hoikkaan kuntoon, riu'uksi, jota kaikki ihmettelevät ja ehkä kehuvatkin. Joka on niin laiha, ettei siihen kukaan ihastukaan. Joka herättää ihmisissä "hyvä tyttö syö nyt jotain ja pian!" -reaktion. Sitäkö haluan? Kun muuten inhoan omaa olemustani, enkä usko kenenkään muunkaan siihen ihastuvan, niin laihuudella teen siitä vielä enemmän luotaantyöntävän. Luukasan, joka herättää miehissä kauhistusta minkään muiden tunteiden sijaan.

Pakko tehdä jotain. Oli jo niin hyvä putki päällä. Nyt maha vain roikkuu ja takapuoli tursuilee. Ei hyvä. Nasu pitää minua edelleen viehättävänä, suonikohjuineni kaikkineen. Hyvä niin. Mutta oman itseni takia on PAKKO tehdä asialle jotain.