Guernica

Cкажи, зачем я жду звонка.
Зачем немые облака
Плывут ко мне издалека и тают.
Зачем любовь коснулась нас,
Зачем я плачу в первый раз,
Зачем хочу тебя сейчас не знаю.

Perskale. Taidan olla ihastunut suhun.

Katselen kuviasi uusimmasta järjestösi lehdestä. Toisessa olet vakavahko, toisessa hymyilet leveästi. Sinulla on kaunis hymy, joka ulottuu aina silmiin asti. Koskakohan näen sen seuraavan kerran. Siihen voi mennä aikaa. Meneekin. Toivottavasti ei pientä ikuisuutta. Luultavimmin käy niin, että juuri kun olen saanut neutralisoitua kaikki tunteeni ja pystyn keskittämään ajatukseni muuhunkin kuin kanssasi viettämään viikonloppuun, Sinä annat viimeinkin kuulua itsestäsi. Ja taas minua viedään - "kuin pässiä narussa..." En taida edes haluta unohtaa Sinua. Ei vielä, en pysty.

 

Every little thing that you say or do
I'm hung up
I'm hung up on you
Waiting for your call
Baby night and day
I'm fed up
I'm tired of waiting on you

I can't keep on waiting for you
I know that you're still hesitating
Don't cry for me
'cause I'll find my way
you'll wake up one day
but it'll be too late

Eihän sitä koskaan tiedä. Voihan olla, että jotakin on tarkoitettu tapahtuvaksi. Ja jos näin on, niin kyllä se tapahtuu. Sitten kun aika on otollinen ja olemme molemmat valmiita. Kun on vain Sinä ja minä.

En olisi uskonut, että tuntuisi tältä. Koko homma olisi miljoonasti helpompi, jos siihen ei olisi sekoitettu näin paljon tunteita. Mutta sitä Sinä halusit. Toisaalta olen kahden vaiheilla: voisin tallettaa Sinut kuviksi muistoihin, sanoiksi päiväkirjaan, enkä muistella kuin joskus salaa hyvällä. Voisin myös antaa Sinulle paikan mielessäni, sydämessäni, ajatuksissani, antaa Sinun asettua taloksi minuun. Edellinen olisi monestakin syystä parempi. Jälkimmäinen kuitenkin todennäköisempi.  

Eilen vihdoin itkin. Itkin myös, kun soitit. Olin juuri ajatellut Sinua - ja samassa puhelin soi. Oli yhtä aikaa ihanaa ja kauheaa puhua kanssasi. Ihanaa kuulla äänesi, kauheaa kuulla se toistaiseksi viimeistä kertaa. Toistaiseksi olemme erossa, kaukana toisistamme, poissa toistemme elämästä. Poissa silmistä. Muttei mielestä. Aina kun Sinua muistan, teen sen lämmöllä. Ja kaipauksella.

Tänä aamuna radiossa soi pitkän pitkästä aikaa PMMP:n Oo siellä jossain mun. Se osui ja upposi, olkoot jonkun mielestä vaikka kuinka yksinkertaista tusinamusaa, mutta se oli juuri siinä. Ehkä joskus vuosien päästä meilläkin on aikaa, aikaa toisillemme, aikaa yhdessä. Koulun jälkeen, ennen kuoroharjoituksia (keskiviikko, muistathan!) pyörsin kaikki cd-levyjä koskevat pyhät päätökseni ja marssin Anttilaan ostamaan Kovemmat kädet. Koko levy on hyvä, yllättävän hyvä, mutta eniten kuuntelen kappaleita kolme ja neljä.

Nautin joka hetkestä, jonka sain kanssasi viettää.