Guernica

det är så frrruktansvärt tråååkigt att sitta och bläddra och läsa och omformulera och skriva den där jäkla uppsatsen. Och där har vi det igen - när 8-10 sidor är minst sagt jobbiga att få ihop, hur fan ska det gå när det ska vara 60-80 sidor??? Måste försöka få NÅT nerplitat, hur lite det sen må vara, men nåt ska jag rista ner innan jag sätter punkt för dan.

SYND att det inte är nåt intressant ("intressant") på dumburken som man kunde skjuta upp skrivandet med. Annars går det nog bra med de här också... Va, lat? Vem?!

Jee!
Proffa oli laittanut kielioppikurssin rekisteriin jo viikko sitten perjantaina. Torstaina meillä on treffit, käydään läpi prosemi ja kun se on tuoreessa muistissa, teen kypsärin saman tien. Tai siis ainakin yritän. Huomenna meen opinto-kivan-täti-päällikön-sijaisen luo kyselemään en typeriä vaan varsin olennaisia - vieläkö kerkeen, mitä kursseja käytän mihinkin, miten ne olis parasta järjestellä, koska vaihdan uuteen järjestelmään, mitä jos kypsäri menee penkin alle...???

Nyt vaan pikapikaa suomen prosemi valmiiks ja tadaa, rouva onkin melkeen valmis hum. kand.
Jee!

Meilasin maanantaina proffalle tiukkoja sanoja kun olin käynyt hänen luonaan kyselemässä kielioppikurssin ja prosemi-kandidaattiuppsatsini kohtaloita. Hänpä oli laittanut ne paikkaan X eikä niitä juuri siinä hetkessä onnistunut taikomaan esiin. Kaiken kukkuraksi lähtöä tehdessäni joku omasta mielestään Tärkeääkin Tärkeämpi äijä tuli häntä tapaamaan ja aivan täysin (mitä-se-on-suomeksi) ignoreerasi minut, enkä onnistunut sopimaan uutta tapaamista. No, pieni sievä kirjoitukseni tehosi niin, että proffa meilasi heti seuraavana päivänä "molemmat löytyivät ja ovat hyväksyttyjä, nyt sitten vaan kypsäriin, milloinka sinulle sopisi, omista kiireistäni johtuen joko heti huomenna tai ensi viikolla". Olin maanantaisesta niin maassa, että uskaltauduin vasta tänään meilejäni lukemaan. Eli eilinen poissa pelistä. Vastasinkin sitten, josko ensi viikolla voisimme vielä viimeisen kerran käydä läpi uppsatsini ja sopia ajan kypsärille.

No niin, nyt enää suomen praktikum valmiiksi, sillä ilman sitä ei mitään papereita tule. Nyt kun proffa toivottavasti laittaa perusopintojen kielioppikurssinkin rekisteriin. Kyllä nyt menee lujaa. Full speed ahead!

vieläkin ihan sikana. Ei oo tainnut aikaeroväsymys vielä hellittää. Ennen pidin jet lagia jos en ihan kokonaan niin ainakin enimmäkseen huuhaana, samaa bullshittiä kuin kaikki kiireisten, lipevien liikemiesten jutut. Nyt oon joutunut vähän muuttamaan käsitystäni. Rytmin korjaamista ei auta masennus, joka houkuttelee kellimään sängyssä koko päivän valvottuani ensin lähes koko yön, kun ei nukuta. Ja miten voisikaan, kun uinahdan vasta neljän-puoli viiden maissa aamuyöllä. Pitäis kait valvoa vaan eikä nukkua ollenkaan, koska sitten kun herään ja alan puuhailla asioita pääsen kunnolla vauhtiin, jota nukkumisen yrittäminen tuntuu vain hidastavan.

Rakas kotikaupunkimme ei näytä parhaita puoliaan - ihmiset ovat veemäisiä ja välinpitämättömiä, kävelevät päin eivätkä pyydä anteeksi. Tahtoo takas Manhattanille! Lisäksi himoan Hersheyn herkkuja - tehtiin miehen kanssa periaatepäätös, ettei ostettaisi karkkituliaisia itsellemme. Molemmilla on maha kasvanut ja housut alkaneet kiristää, joten no candy for us. Eikä sitten ostettu. Ja nyt harmittaa. Ennen matkaa bongasin lähi-Chitymarketissamme Ameriikan herkkuja, mutta nyt en ole niitä siellä enää nähnyt. Reese's Peanut Butter Cups ja Crispy Crunchy Bar olivat ihania uusia tuttavuuksia. Amerikkalaisilla tosiaan on 1000 ja 1 käyttötapaa maapähkinöille.

Olisi vähän pakko raahautua kauppaan ostamaan sellaisia välttämättömyyksiä kuin maito ja vessapaperi. Samalla voisi kuikuilla, josko Hershey-herkut olisivat tehneet comebackin CM:n hyllyille. Toivossa on hyvä elää.

Äntligen - skriven, utskriven och redo för inlämning. Tjolahej!

"You know how I'm into gansta rap, right?"
Eli oon siis tehnyt käännöksiä erääseen aika rajatun lukijakunnan lehteen. Elämäni toinen käännöstyö - ensimmäinen oli kauan sitten silloisen kesätyöpaikkani, erään museon muutaman kyltin ruotsinnos. Anywho, opiskelen siis itse kieltä, en sen kääntämistä ja/tai tulkkausta, eli kääntämisopetus on ollut aika... Sitä ei ole ollut kovin paljoa, kaksi pakollista kahden ovarin kurssia. Noh. Ennen (hää)- matkaani (tuntuu hassulta kutsua sitä häämatkaksi kun häistä on jo yli vuosi) käänsin seuraavaan lehteen tulevan tekstin. Lehteen tulevien juttujen määräajaksi oli ilmoitettu huhtikuun alku. Sain tekstin viikko kyseisen päivämäärän jälkeen. Seuraavana päivänä tuli ensimmäinen muutos. Tein käännöksen ja totta kai oikoluetutin sen "kotihurrillani". Kaiken oltua kunnossa lähetin sen toimitukseen, ja taas minua kovasti kiiteltiin hyvästä ja nopeasta työstä. Totta kai oletin asian olevan sillä selvä ja lähetin laskun palveluistani. Sidebar: saan tästä työstä varsin nimellisen korvauksen, 25€ käännökseltä. Toisaalta perustelen sitä hyväntekeväisyydellä, toisaalta sillä, etten vielä ole valmis maisteri (tai mikään muukaan), joka voisi nostaa arvovaltaa ja hintaa. Ja onhan se hyödyllistä kokemusta, näyttää hyvältä ansioluettelossa. Back to Jack, lähdettiin matkalle, ja olin tosi innoissani kahden viikon täydellisestä rauhasta (mitä nyt me ja 8 miljoonaa muuta ihmistä), ei puhelinta, ei sähköpostia, ei äitiä! Eräs koulujuttu (se surullisenkuuluisa språkfilosofi) pakotti kuitenkin etsimään nettiyhteyden ja meilaamaan opettajalle. Siinä samalla tarkistin muutkin s-postit. Muutama päivä lähtömme jälkeen oli lehtijuttuun tullut TAAS muutos, ja he halusivat minun tekevän saman korjauksen käännökseen. Luin muutoksen ja totesin, ettei se vaikuta käännökseen ollenkaan. Pikapikaa vartin määräajan lähetessä loppuaan meilasin mielipiteeni toimitukseen, "mielestani kaannos toimii muutoksesta huolimatta". Sen jälkeen en matkallani sähköposteja miettinyt, luulin kaiken olevan hyvin ja rauha maassa, ihmisillä jne. Kuinka väärässä olinkaan. Tulimme kotiin, yli vuorokauden matkustamisen jälkeen, sunnuntai-iltana. En silloin koskenut koko koneeseen, nautimme vain kodista, matkan jälkimainingeista, tuliaisista, toisistamme... Seuraavana päivänä, maanantaina alkoi arkipäivät ja reikäleivät, ja oli pakko avata rakkine. Ja mitä siellä postissa onkaan - "muutimme kuitenkin käännöstäsi äitisi (hän kuuluu ko. yhdistykseen) kanssa niin että nyt siinä lukee näin". ANTEEKSI --- KUINKA?! Konsultoin rakasta oikolukijaani ja totesimme heidän "korjauksensa" olevan aivan päin sitä itteään. Minä sitten heti meilaamaan niin toimitukseen kuin äidille - "ystävällisesti poistakaa nimeni huonosta käännöksestä". Toimituksesta en kuullut mitään, äitini sitten soitti "en tiiä saako sitä enää pois kun lehti on jo menny painoon". Just. Kiva. Avasin sanaisen arkkuni, jonka jälkeen äiti oli muutaman päivän hyvin hiljaa - ah, mikä siunattu rauha. Toimituksesta en kuullut mitään, ja eilen, viikko "poistopyyntöni" jälkeen lähestyin heitä uudestaan. Kyselin, miksi he menivät käännöstäni sillä lailla ronkkimaan ilman lupaa ja hyväksyntää. Tänään toimiston toimitustäti sitten soitti ja koitti asiaa selittää. "No kun päätoimittaja vaati muuttamaan, hän ei tykännyt YHDESTÄ SANASTA ja oli kiire saada lehti ulos ja jos olisit heti silloin kun tätä pyysimme ilmoittanut niin tietenkään emme olisi käännökseesi koskeneet. Olit sitten matkoilla? Et sitten sähköpostias useemmin tarkistanut? Et sitten heti kotiin tultuas hyökännyt koneen ääreen?" Eli nyt MINÄ olen syyllinen kun USKALSIN lähteä kauas pois ja olla viikon tarkistamatta sähköistä postilaatikkoani. "Olen kovasti pahoillani. Toivottavasti tämä nyt tyydyttää sinua (<-- tuon hän toisti monta kertaa)." Hänen anteeksipyyntönsä olisi ollut hyväksyttävä ilman tuota tyydytyskommenttia. Nyt olen entistä enemmän sotajalalla heidän kanssaan. Kysyin, osaavatko he toimituksessa ruotsia. Eivät kuulemma. Kuinka he sitten voivat vaatia muutosta jos eivät edes tiedä, mitä lukevat? Miksi palkata kääntäjä, jos hänen taitoihinsa ei luoteta? Kääntäkää jatkossa itte tekstinne, kerta.

Inhoan ilmausta "oksennus", mutta miten muuten tuota kuvaisi? Valitus? Rouva Täydellisen maailma kaatuu "voi ei! ne on pilannu mun käännöksen, kukaan ei enää ikinä palkkaa mua. anteeksipyyntöjä, korvauksia, pahoitteluja mulle heti".
Ylireagoinko, jos sanon itteni irti? Nyt just ei tunnu siltä, mutta ehkä annan ajan vähän kulua. Sitten sopivasti kuukausi ennen seuraavaa kuolluttaviivaa (!) ilmoitan "etten enää ole käytettävissänne". Eihän sitä vielä voi sanoa, sithän niillä olis ihan liikaa aikaa löytää joku uus pahaa-aavistamaton kääntämään puheenjohtajan pikku palstaa.
Oikeesti. Can you spell "overreact"?

Osa I

Mies tuli töistä tiistai-iltana (keskiviikkoaamun sijaan), yllätti mut täysin! Hetimiten, yllätyksestä toivuttua, alkoi pohtiminen, mitä mukaan, ja pakkaaminen. Lento lähti perjantaiaamuna varhain, pimeässä raahustimme laukkuinemme kohti toria ja bussia. Meitä vastaan tuli muutama vasta kotiin kiemurteleva juhlija - vastahan kapakat olivat sulkeutuneet tunti sitten.

Ensimmäinen etappi oli läntiseen luvattuun, miehen entiseen kotimaahan, josta parin-kolmen tunnin kuluttua jatkolento Newarkiin!!! Lähtöselvitys internetissä ei oikein onnistunut, ja Arlandassa ensimmäinen pysähdys (jopa ennen vessaa) oli SASin infotiski. Juuei, ei meillä olisi vierekkäisiä paikkoja ei nyt eikä takaisin tullessa. Mutta ystävällinen täti tiskin takana lupasi kuitenkin välittää portille toivomuksen, että saisimme istua vierekkäin. Myös paluumatkalla. Ja niinhän me saatiin! Eikä siinä vielä kaikki - lentoemännät olivat kuulleet jostain, että olemme (vähän myöhästyneellä) häämatkalla, ja kruunasivat matkamme ennen kaikkea onnitellen, mutta lisäksi tuoden eteemme hopea(teräs?)tarjottimella samppanjaa, makeisia ja punaisen ruusun! Häftigt & härligt!

[Tähän piti tulla kuva siitä ihanuudesta, mutta voi itku - mä en osaa käyttää noita prkleen kuvankäsittelyohjelmia.]

Amerikassa kaikki on isompaa. Newarkissa kulkee yksiraiteinen terminaalien välillä. Terminaali oli varsinainen hehtaarihalli, joka tunnuttiin kiertävän moneen kertaan ennen kuin päästiin tuloaulaan. Vielä hehtaarimmassa hallissa jono kiemurteli tolppien ja nauhojen labyrintissä, tulli- tai muita maahantulo-homelandsecurity-virkailijoita istui pienen pienissä kopeissa ja palvelivat yhtä ihmistä tai perhettä kerrallaan. Etukäteen oli pitänyt täyttää vihreä, pitkulainen lappu, jossa kerroin, kuka olen, minkä maalainen ja missä aion Amerikassa asua. Turistiviisumi oikeutti kuukauden mittaisen vapaa-ajan oleskelun, en saisi tehdä työtä enkä viipyä pidempään.

Meidän visiittimme kestäisi 15 yötä, 16 päivää. Siinä ajassa ehtisimme tehdä nähdä kokea KAIKEN! Tai ainakin hyvin paljon. Eikö...?

Mihin ihmeeseen hävis perjantainen postaus? Kuka näitä tietämättäni sensuroi?
Tässäpä se sitten suurinpiirtein uudestaan - ilman mitään linkkejä yhtään mihinkään. Katsotaan, kauanko se saa täällä olla.

Suomen niinku-malli haussa

En laiskuuksissani jaksanut vaihtaa kanavaa, ja vähän uteliaisuudestakin jäin katsomaan ties-kuinka-monetta jaksoa. Voi itku, onneksi ovat (edes jonkun mielestä) kauniita, puhelahjoilla näitä tyttöjä ei ainakaan ole siunattu. Pakko oli vaihtaa kanavaa heti ekalla mainoskatkolla. Tota sit niinku sillai tai jotain.

Hain erästä harjoittelupaikkaa, joka olisi ollut alani töitä, kääntämistä, kolmen kuukauden ajan. Haastatteluun kutsuttiin neljä henkilöä. Minä sain kunnian olla ensimmäinen, syystä että seuraavalla viikolla, joksi olivat haastatteluaikoja varanneet, minä olin kaukanapoissa.

Vähän, okei, paljon jännitti mennä pitkästä aikaa työhaastatteluun. Jännityksestä tai matkakuumeesta johtuen tein kardinaalivirheen: en muistanut ottaa tarpeeksi selvää paikantarjoajasta ja sen toiminnasta. En myöskään ollut varmuuden vuoksi valmiiksi keksinyt muutamaa hyvää ja huonoa puolta itsestäni (jota kerran aiemmassa haastattelussa kysyttiin ja olin ihan öö). Minua haastatteli kaksi itseäni nuorempaa (tiedosta kiitos Facebook-etsintöjen) tyttöä (naista?). Toinen oli mukava ja leppoisa, toisesta tiesin HETI, etten tulisi hänen kanssaan toimeen. "Something about her rubs me the wrong way." Jotenkin sen vain tietää. Taisivat myös tytsyt säikähtää kääntämiskokemustani (eräs kiperän asian yhdistys) sekä luottamustehtäviäni (erään erittäin häpeillyn vaivan potilasyhdistyksen sihteeri+webmaster).

Haastattelu meni suht koht hyvin, ja toivoinpa hieman jopa paikan saavani. Mutta ei. Paikka meni minua (ja heitä) nuoremmalle pimulle. Ratkaisevaa oli, että hänellä oli jo hieman kääntämiskokemusta, vankka kielitaito (suomi, ruotsi, englanti) sekä tarvittavat sosiaaliset taidot.
Eli suomeksi - paras pärstäkerroin. Paino taisi olla viimeksimainitulla kriteerillä, sosiaalisuudessa.

Miten ihmeessä selviän oikean työn hausta, kun harjoittelupaikan hakeminen oli jo such a pain in the ass.

No, nyt on koko kesä vapaa ja paljon hyvää aikaa kirjoittaa gradua. Tai lykätä syksyyn, kun kuitenkin tulee niin paljon kaikkea ihanaa, mitä voi tehdä vain kesällä...