Guernica

Sen voit tarkistaa täältä.

Mun tulos - Katri-Helena, 1945, iskelmälaulaja ja yksi Suomen menestyneimmistä naislaulajista.
No, ainakin ollaan lähes samanpituisia. Niin ja puolittain kaimoja!

Good God. Oon kuin joku röökauksen just lopettanut. Tekee koko ajan mieli jauhaa jotain. Mietinkin, että pitäis tehä niin kuin Gwyneth jossain leffassa - alko syödä nikotiinipurkkaa kavereiden seuraks kun ne kaikki koitti lopettaa tupakanpolton. Nyt sitten G:n roolihenkilö alotti röökauksen päästäkseen eroon nikotiinipurkasta. Paitsi että polttaminen on yäk, enkä tahdo sen "korvikkeena" jauhaa purkkaa, niin kuin ystäväni Koo tekee. Hullun hommaa. Not to mention kallista. Taas sataa. Sato koko yön. Hieman houkuttais mennä juoksentelemaan, mut ei sit kuitenkaan. Karkkiakin tekee mieli. Koulutöitä ei tee yhtään mieli tehä, mutta pakko jossain vaiheessa. Jos ei nyt, niin sitten myöhemmin. Minkä taakseen jättää...

Nukuin pitkään, mikä johtui siitä, että valvoin myöhään. Vielä puoli kolmelta katselin iltasatuani Sinkkuelämää. Kävin eilen kaupassa, jottei tarvitsisi tänään vaivautua. Viikonlopun ohjelmassa olisi koulutöitä. Onnistuin niitä eilen potkimaan tuonnemmaksi, mutta tänään olisi kyllä pitänyt tarttua toimeen. Mutta ei ihan vielä... Ensin vähän randomia surffailua, sitten hieman asiaa, ja lopuksi vielä pari-kolme---muutamat blogit. Ja sitten töihin? Ei mutta, Vanha suola janottaa! Olkoonkin vain uusinta, mitä sitä ei tekisi, jottei tarvitsisi koulutöihin koskea. Edellisellä kierroksella katsoin kaikki paitsi yhden - voisiko, olisiko... Kyllä! Juuri se jakso, joka silloin jäi välistä!

Mitäköhän nyt keksisin sijaistoiminnoksi? Maailman suloisimmat tiikerinpennut? Miten voikin opiskelu olla näin vastenmielistä? Note to self - never again mihinkään näin teoreettiseen opinahjoon.

Tänä keväänä ymmärsin yhtäkkiä mistä puhuvat, kun väittävät, että valon lisääntyminen lisää itsemurhia. Yleensä kesäaikaan siirtyminen on mulle riemun päivä ja alan jo unelmoida valoisista ja hieman lämpenevistä kevätilloista, ehkä koulusta kotiin, tai kirjastosta, tai muuten vaan iltakävelyltä spatseeraamasta. Nyt vaan ahistaa, päivä pitenee eikä voi hyvissä ajoin kömpiä peiton alle, vaan pitäis sitä ja pitäis tätä, kun kellokin on vasta kuus. Toivottavasti maisemanvaihdos auttaa. Ollaan miehen kanssa lähdössä, vihdoinkin, häämatkalle! Tai se on vår bröllopsresa/vårt livs resa, kun ei varmaan toiste enää niin kauas ja sinnepäin maailmaa mennä. Ellei ihastuta ikihyviks ja muuteta sinne ikiajoiks! Siinäpähän olis äiti ihmeissään - eikä enää soittelis joka päivä monta kertaa, tulis meinaan sen verran kalliiks. Hmm, pitääki panna tarkempaan harkintaan...! Haha!

Tartteeks aina jättää kaikki ei edes viimiseen iltaan vaan viimiseen mahdolliseen hetkeen? Takaraja ei häämötä vaan on käsinkosketeltavan lähellä, se ikään kuin hönkii niskaan, toisaalta kannustaa rutistamaan kaiken irti jotta valmista tulis, toisaalta nauraa paskasesti "tiesinhän mä ettei susta oo mihinkään". Skippasin puolitärkeen graduklubin luennon kielellisistä apuvälineistä ja mitä jos kypsäri tai gradun kielellinen puoli hylätään. Olishan se ollu mielenkiintosta, mutta pakko väsätä kasaan AH NIIN IHANAN kielifilosofian luentopäiväkirja - vieläpä kerroilta, jolloin olin syystä tai toisesta jossain ihan muualla. Luultavasti kotona itkemässä maailman pahuutta, tai miehen kanssa jotain paljon kivempaa puuhaamassa.

Ilma on just niin keväinen kuin täällä päin Suomea voi olla, vettä tulee taivaan täydeltä. Mies lähti aamulla töihin, ja niin päättyi parin viikon nettipaasto. Meillä on vieläkin luottamus ja vähän muitakin asioita kysymysmerkillä. Siksi(kin) jännittää lähteä kahdeksi viikoksi yhdessä matkalle. Joko menee helvetin hyvin tai ihan päin helvettiä.

Koskakohan laitoksella menee ovet lukkoon? Vielä yks päiväkirja, en mä sitä kuitenkaan alle tunnissa saa valmiiks. Absolut last chance on 30.4. Siihen mä ehkä just ja just kerkeen :P Ei vaan, jos saan sen tänään valmiiks niin vien vaiks huomenna ja sanon että kiva olis jos vielä kerkeis mut jos ei niin kyl se 30.4. riittää mulle, siihen mennessä en kerkee muuta hoitaa kuin toivottavasti sen ikiaikoja roikkuneen prosemin. Ikivanha pääaineen prosemi on proffalla käsittelyssä, jos se vaikka sellasenaan kelpais kandiuppsatsiks. Mummo tulee saamaan paskahalvauksen kun en just nyt täks kevääks valmistunukaan. Mut olispahan ainakin HuK tai fil. kand. (toivottavasti jälkimmäinen, se kuulostaa kauniimmalta) ja sais hetken aikaa olla rauhassa.

Oikeesti. Miks mä en ikinä opi? Tästä tän päivän dead linesta oon tienny jo vaikka kuinka ja kauan. Mut siltikään en voi tehä mitään asioille AJOISSA välttyäkseni kiireeltä, viime hetken muutoksilta suunnitelmissa, itseinhosta ja paniikista puhumattakaan. Ehkä se onkin la douleur exquise!, tarkotuksella hakeudun tilanteisiin, joissa voin masokistisesti ruoskia itteäni henkisesti ja välillä myös fyysisesti (mitä en oo pitkään aikaan tehnyt ja oon siitä ylpee). Mutta siitä henkisestäkin piiskaamisesta jää jälkiä. Sielu säröilee ja sydäntä särkee. Ja nyt ahistaa. Pakko jatkaa kirjottamista, jotta tulis joskus valmista.