Guernica

Avautumisia osa 2.

Menin reippaana tyttönä varaamaan ajan Rouva Professorin vastaanotolle. Toimistontäti oli työläämpi kuin muistinkaan. Otsikolla "Miksen koskaan uskalla sanoa mitään", ajattelin että paras samalla pyytää tätiä muuttamaan sukunimeni laitoksen kortistoon. Mulla on tosi hieno mieheltä saatu sukunimi, joka lausutaan eri tavalla kuin kirjoitetaan. Sanoin tädille uuden nimeni ja varmuuden vuoksi myös tavasin sen. Tädillä meni pasmat ihan sekaisin, raapusti jotain, näytti mulle lappua ja kysy "näinkö". Ei vaan noin, vastasin. "Vaikee tietää, kun sä sen näin lausuit". MIKSI OI MIKSI en tähän väliin uskaltanut heittää "sikshän mä sen sulle tavasin". B*tch. Joo, täti sitten siinä mun korttia tarkemmin tutkiskelemaan, "mikäs tää on, mitä tää tarkottaa". Ennen kuin mitään ennätin selittää, soi puhelin, ja täti jotakuta neuvoskeli ja blaa blaa selitti ikuisuudelta tuntuvan ajan. Kerkesin katsoa kortista hänen kyselemänsä asiat ja muutenkin sitä käännellä käsissäni moneen kertaan. Vihdoin se sitten lopetti ja taas kyseli ja minä selitin. Ajattelin että NYT, oli jo kiire luennolle. Mut ei, "kai sä sit muistat että blaa blaa loppumerkintä". NO TOTTA HELKKARISSA mä nyt sen muistan. Kaks kertaa sen jo aiemmin tehnyt, tiedän, miten homma toimii. Ilmeisesti kaikki ei, kun piti noin kovasti muistutella. AAARGH!!! Siitä sitten äkkiä ravasin luennolle, onneks ehdin ajoissa. Tai onneks ja onneks, miten sen nyt ottaa, en ollu kerenny (=viitsinyt) valmistautua kunnolla ja suurin osa asioista meni ihan ohi. Aika paha ruveta jotain luentopäiväkirjaa siitä vääntämään. Päätin että huomenna ("sit huomenna") menen tätien välissä (opintopäällikkö 10:15, professori 14:30) kirjastoon syventymään tämän päivän aiheisiin ja lukemaan vaaditut tekstit, ja ehkä jopa onnistun luentopäikkäriin jotain kirjoittamaankin. Toivossa on hyvä elää.