Guernica

Kirjoitinpa sitten piiitkän tarinan, jota BS (Bullsh...?) ei tallentanut - KOSKA SILLÄ (postauksella) EI OLLUT OTSIKKOA.

Oikeesti.
Ehkä sitä ei sitten ollut tarkoitettu kenenkään nähtäväksi.
CRAP. Nyt en jaksa. Palaillaan myöhemmin.

ihan mahdottomasti.
Aion huomenna erota kuoron puheenjohtajuudesta. Virallisesti siis. Päätöksen olen jo tehnyt. On mennyt tanttojen kanssa sukset niin hienosti ristiin, etten näe muuta vaihtoehtoa. En enää jaksa, en niin millään. Takki tyhjä, kaikkeni olen yrittänyt. Koko jutusta on tullut iso iso "pain in the behind", enkä yksinkertaisesti enää jaksa. Eikä edes innosta. Soon moro ny.
Tack och hej, leverpastej.

Oikeesti.
Monesta hienosta kirjoituksesta (joita en pelkurina uskalla tähän linkittää) katoaa hohto kielioppi- tai oikeinkirjoitusvirheiden takia. Oli pakko pitää taukoa eräästä blogista, kun alkoi niin ärsyttää eräs siellä näkemäni erhe. Nyt kun pitkästä aikaa uskaltauduin sinne takaisin, mikäs se siellä viimeisimmässä kirjoituksessa pilkottaa - ei kai taas vain samanlainen pilkkuvirhe.

Joo. Voisihan sitä tärkeämpiäkin huolenaiheita ihmisellä olla. Tieto lisää tuskaa - olisin välttynyt tällaisilta murheilta, jos en olisi alkanut opiskella. (Onko siitä (opiskelusta) seurannut ylipäätään mitään hyvää?)

Väsyttää viluttaa ja mitä vielä veellä alkavaa. Ei onneks ainakaan veetä. Muuten vain... ärsyttää? Pää ja elämä on just nyt niin täys kaikkea, että sitä on mahdoton käsitellä. Tekisi mieli soittaa jollekulle ja pallotella jos ei syvällisiä ajatuksia niin jotain hajatuksia ainakin. Mutta eipäs mulla ole kenelle kilauttaa. Ensin teki mieli lähteä lenkille, mutta taivas aukeni ja päästi todella mahtavan sadekuuron ja sen ohimenoa odotellessa iski iso nälkä. Olin mielenkiintoisella luennolla, jonka piti Tony Dunderfelt. Harmi, ettei sellaista järjestetty noin seitsemän vuotta sitten, olisi voinut akateemisessa suossa räpiköinti olla hiukan helpompaa. Itse luennosta lisää myöhemmin, nyt ei pysty keskittymään yhtään mihinkään. Pitäiskö sittenkin lähteä lenkille?

Oikeesti, sitä luulee, että monet tai ainakin jotkut asiat muuttuu muuttaessa. Mutta tän talon talonmies on edellisen paikan huoltofirmaa pahempi. Äijä istui yli KUUKAUDEN sisäänmuuttoilmoituksemme päällä ja hautoi meille takautuvan vesimaksun. Ei sillä, että se olisi jotenkin epäoikeutettu (onks tollasta sanaa?), mutta jos olisi herran jalka luistanut liukemmin, olisi vesimaksut ehtineet ensimmäiseen vastikekuittiimme. Good job, Speedy. Taidanpa ruveta talkkariks, eipä tartte paljon mistään huolehtia eikä oo koskaan kiire mihinkään. Ainakaan tässä talossa. MITEN IHMEESSÄ tuollaisen nopsajalan annetaan pitää virkansa? Pitää varmaan jo nyt tehdä ilmoitus makkarin vuotavasta patteriventtiilistä, jotta saa sen pakkasiksi kuntoon. Ehkä. Vaik kyllähän sitä vähän frosaa pitää sietää, Siperia opettaa ja sitä rataa.

AARGH!!! PanikÅngestIRRITATION!!!
Äkkiä ulos!

Mitäs mitäs. Ei mitään ihmeellistä. Tai ehkä joo. Muttei taaskaan mitään, mikä mielestäni ylittäisi bloggauskynnyksen. Kynnys kasvaa, mitä vähemmän kirjoittaa.

Ollaan miehen kanssa alettu lenkkeillä ihan tosissaan. Osallistuttiin parisen viikkoa sitten erääseen suurehkoon juoksutapahtumaan, jossa 10 kilometriä taittui just alle tunnin. Siitä innostuneina (lihaskipujen hellitettyä) reenaus jatkuu, ainakin ajan parantamiseen ensi kesänä, ehkä jopa syksyllä puolimaratonille.

Tänään koin ahaa-elämyksen. Rohkaisin mieleni ja menin yliopistoni järjestämälle gradun alkuunpotkimiskurssille. Siellä käytiin läpi, mikä gradu oikeastaan on, miksi siitä tulee joillekin iso peikko ja miten sen peikon selättäisi. Kysyin ääneen kysymykseni: "opinnäytetyö - mutta entäs jos tuntuu, ettei näinä vuosina ole oppinut mitään?" Mutta kas, olenhan oppinut. Etsimään, keräämään, käsittelemään ja esittelemään tietoa. Jotain sekin on. Siitä on hyvä lähteä.

Siinä tämänhetkinen elämä - gradua, juoksua, kotirouvuutta. Huonomminkin voisi mennä?
(Mikä onnettomuus nyt kohtaa, kun menen tuollaista ääneen sanomaan...)