Guernica

täällä, edellisestä visiitistä on luvattoman pitkä aika.

Kiitos, Syksyinen ja Ellinoora, kommenteista!

En sitten koskaan mitään huomautusta Ytsin ylilääkärille saanut aikaan =/ Kasvottomissa valituksissa olemme miehen kanssa kunnostautuneet - osansa ovat saaneet muun muassa suomalainen pikaruokaketju, "johtava pohjoinen pankki", eräs Internet-operaattori ja saksalainen kodinkonevalmistaja, muutaman mainitakseni. Olemme miehen kanssa vähän samanlaisia "käsi-nyrkissä-syvällä-taskussa"-jupisijoita. Useimmiten vasta hyvin paljon jälkeenpäin keksimme, mitä missäkin kiperässä tilanteessa olisi pitänyt nasevasti letkauttaa.

Lapsista keskustelemme edelleen, aina silloin tällöin. Asia pyörii mielessäni etenkin viime viikonlopun jälkeen. Pidimme "pienimuotoiset" (15 kutsuttua, joista 12 saapui) synttäri-tuparit, joissa special guest star oli Miehen poika perheineen från andra sidan pölen. Poika, vaimo ja kaksi NIIN suloista poikalasta, aluksi tosi ujoja, mutta siitä se sitten lähti... Näköjään lasten kanssa voi matkustaa, ja ne pystyy kasvattamaan suht kilteiksi koltiaisiksi. Mielipiteeni asiassa on toisaalta - toisaalta. Toisaalta haluan lapsia, mutten juuri nyt; haluan meidän olevan me kaksi vielä jonkin aikaa. Toisaalta tuntuu, että mahdolliset lapset pitäisi hankkia NYT-kohta-pikapuoliin suuren ikäeromme takia. Vai onko edes lasta kohtaan reilua, että hänen syntyessään toinen vanhemmista lähentelee eläkeikää?

Tällä hetkellä asioiden tärkeysjärjestys on kuitenkin seuraava:
1) GRADU valmiiksi ja maisterin paperit käteen
2) Riittävästi rahaa säästöön HÄÄMATKAA varten
3) TYÖPAIKKA tai jonkin mielenkiintoisen alan LISÄOPINTOJA

Vasta täällä jossain häämöttää ne pienet tiuhdit ja viuhdit. (Mutta onko sitten jo myöhäistä??? Tää on niin tätä.)

En ole vieläkään löytänyt tasapainoa "entisen" ja "uuden" minäni kanssa. Ennen roikuin netissä hyvinkin koko illan ja puolet yöstä, Miehen tultua kuvioihin aikaa sellaiseen ei vain ole. Vaikka emme mitään erityistä tekisikään, on aina niin paljon kaikkea muuta. Plus että hän ei ole ollenkaan niin kiinnostunut tietokoneen tarjoamasta ihmeellisestä maailmasta kuin minä. Bittiviidakko on hänelle välttämätön paha, jossa ei tule seikkailla yhtään sen kauempaa kuin on tarvis. Lisäksi minusta tuntuu epäreilulta esim. bloggata suomeksi, kun hän ei vielä kieltä osaa niin että pystyisi tuotoksiini osallistumaan. Mutta pitäisikö hänen edes? Olisiko se vähän niin kuin tarjoaisin "paperiversiopäiväkirjaani" hänelle luettavaksi? Voi olla, että ilmaisu vaimenisi, jos hän näitä lukisi.
Paras jatkaa kuten tähänkin asti - vaikkakin vähän useammin.
Hyvää syksyn alkua meille kaikille!