« Tää on taas tätä | Hemsida | Pitkän pohdinnan ja säästämisen jälkeen »
02/05/2007
Tää on taas tätä
Riitelimme. Kehitin eilen mojovan riidan hänen edellisestä avioliitostaan ja jatkoin sitä itsepäisestä tänään. Nyt ei sit puhutakaan, mitä vähän huudettiin toisillemme. Ja käytiin vuorotellen yksinäisillä kävelyillä. "Sellasta se nyt vaan on avioliitossa. Välillä toinen nukkuu sohvalla."
Vierailu anopin luona oli ensikertaisen kepeä ja kivuton, hieman ihmetytti, ettei tantta ollut uteliaampi minun suhteeni - mitä teen, mistä olen, kuka, mitä, miksi. Tukholmassakin oli kiva käydä, vaikka lopuksi haamut alkoivat kummitella sielläkin. MiksimiksiMIKSI en pitänyt päätäni, vaatinut lujempaa, että olisimme odottaneet, ottaneet hieman rauhallisemmin. Ehkä vasta nyt suunnittelisimme häitä, olisimme juuri valinneet päivän, paikan, musiikin ja toimittajat.
Huh huh. Nyt alkaa tulvia sen verran itsesääliä, että siirryn suosiolla takavasemmalle, sinne sohvalle, harhauttamaan ajatuksiani. Huomenna voi ehkä alkaa availla keskustelukanavia - kamalasti taas teki mieli lähteä, mutta mihinkäs mä täältä. Rouva Neljäseiska. Niin kuin tuli luvattua. Perfektionismini ei kestäisi avioeroa. Pakko hoitaa, kun tuli luvattua. Liittoa siis. Ei vaan. Aiemminkin on selvitty ja sovussa jatkettu. Kai sit tälläkin kertaa.
21:08 Skrivet i Pätkiä elämästä | Permalink | Kommentarer (0) | Tipsa en vän!
The comments are closed.