Guernica

Nyt alkaa jo jännittää, päässä vähän kiristää ja olo ja jalat on levottomat. Jore-paras-kaverikin muistutti, you only get one chance to make a first impression. Toivottavasti täti tykkää minusta. No mutta miksi ei?!

Onneksi ohjelmassa on rennompikin kohtaaminen, treffit Tädin ja Sedän kanssa huomisiltana Karlaplanilla. Sieltä kuulemma johonkin rentoon ranskalaiseen ravintolaan.

Pitää vielä iltapuhteiksi mennä kirjakauppaan härjaamaan - tilasimme Svea-svärmorille varsin hauskan kirjan viemisiksi. Toimitusaika 2-5- työpäivää. Jotka meni jo. Ei ole kirjaa kuulunut. Eikä mitään muutakaan, ei myöhästymisilmoitusta, ei mitään. Se on nyt joko kirja tai rahat takaisin, eikä enää ikinä siihen kauppaan.

Vaikka jännittääkin, on silti hauska tavata uusia sukulaisia. Pahin täpinä iskee varmaankin viisi minuuttia ennen perilläoloa. Mieltä rauhoittaa ainakin pikkuisen, että todennäköisesti hän jännittää kohtaamistamme vähintään yhtä paljon!

Kirjoitin viime viikolla kohtalaisen pätkän kaikesta viime aikoina tapahtuneesta. Kävipä vain niin, että blogspirit alkoi vinkua "session about to expire, save this post now", ja kun tein työtä käskettyä, tulikin jokin IE Error ja sinne meni koko tuotos.

Uusi yritys.

Mies oli tänä vuonna pääsiäisen kotona (viime vuonna mämmit vedettiin messissä laivalla) ja meillä oli paljon aikaa tehdä yhdessä vaikka mitä. Kävimme ahkerasti kirkossa, ja iloksemme vihkipastorillamme oli monta toimitusvuoroa. Asioiden suuruuksia on paha mennä vertaileen, kirkossakäynti kaikessa kunniassa, mutta tapahtuipa eräs varsin suuri maallinen materialistinen juttu - ostimme asunnon. Muuttopäivä koittaa varmaankin pahimpien kesähelteiden paahtaessa heinä-elokuussa. Jee!

Blogiminäni on vähän hakusessa. En oikein vieläkään tiedä, mitä asioita ja mistä näkökulmasta pitäisi kirjoittaa - raportoida elämästä nuorena rouvana vai jatkaa "minäminäminä"-linjalla. Kriittiseksikin olen tullut, mikään tekemäni ei tunnu ylittävän julkaisukynnystä, enkä siksi ole aikoihin kirjoitellut. Oman rajoituksensa tuo takkuileva tietokone, joka virheilmoituksineen on minuakin oikukkaampi ("mä muutin mieltäni"). Lisäksi miehen ollessa kotona aikaa kirjoittamiseen ei (muka) vain tunnu olevan. Tuntuu jotenkin... miten sen sanois... ei pahalta mutta kuitenkin oudolta kirjoittaa hänen läsnäollessaan joskus häntäkin koskevia asioita kielellä, jota hän ei ymmärrä. Siitä olen kuitenkin iloinen, että päivitän paperista päiväkirjaani, jos en ihan joka päivä, niin joka toinen ainakin.

Ensi viikolla on jännät paikat, kun matkustamme miehen nuoruudenkaupunkiin tapaamaan hänen äitiään, minun Sverige-svärmoriani. Samalla reissulla olisi tarkoitus tavata Kummit Täti ja Setä sekä miehen paras kaveri vaimoineen. "Eikä siinä vielä kaikki!" Vaikka sisäänpääsy ei enää olekaan ilmainen, aiomme mennä katsomaan loppuun näyttelyn, joka viime kerralla ajanpuutteen takia meni vähän läpijuoksuksi.

Näin meillä.
Josko tämä toimisi pään avauksena ja kirjoitus luistaisi taas liukemmin.