Guernica

Eräs unipostaus sai minut miettimään omia öisiä näkyjäni.

Siitä lähtien, kun Neljäseiskan kanssa muutimme yhteiseen kotiin, olen nähnyt kummia unia. Sitä ennenkin, kyllä, mutta nyt uneksin lähes joka yö jotain ahdistavaa, pelottavaa, joskus jopa vastenmielistä. Herätessä on inhottava olo, päivä jo heti alusta pilalla. Joskus auttaa uudelleen nukahtaminen ja takaraivosta tulee mieluisampaa katsottavaa, joskus taas kummallisuudet jatkuvat ja jatkuvat. Tällaisten unien jälkeen en tunne itseäni levänneeksi tai rentoutuneeksi.

Valehtelisin, jos tässä istuisin ja kovasti kummastelisin, mistä ihmeestä ne kaikki oikein tulevat. Jokin pieni aavistus minulla on.
Tekemisen puute. Harrastusten puute. Liian intensiivinen Neljäseiskan kanssa kyhjöttäminen ja kaikenlaisten pienten, yleensä menneiden asioiden kaivelu. Muutosahdistus kaikesta, mitä tässä puolen vuoden aikana on tapahtunut. Ja tulee tapahtumaan.

Yllämainitusta voisikin ottaa vihjeestä vaarin saadakseen kummat unet loppumaan. On vaan niin pirun vaikeaa potkia itseään. Ja kun en siinä onnistu, iskee uudet ahistukset. Noidankehä ei katkea, suurenee vaan. Äkkiä sänkyyn ja peitto korviin. "Nukutaan paha maailma pois kokonaan..."

Tänään koin ahaa (pikemminkin apua) -elämyksen. Eihän hänen aiempi elämänsä kuulu minulle millään tavalla. Eihän minun menneitä pitäisi tonkia, vaan keskittyä siihen, mikä on tässä ja nyt. Ei pitäisi tuomita teoista, jotka tapahtuivat ennen meidän "juttuamme". Oikeastaan kaikki, mikä tapahtui ennen helmikuun ensimmäistä on yhdentekevää.

Ehkä peilaan häneen omia tuntemuksiani, pelkojani, menneisyyden haamuja. En oikeastaan ole ollenkaan valmis naimisiin. Mutta. Sinne varmaankin päätyisimme joka tapauksessa. Onpahan hyvät bileet tiedossa. Ja muuten voi ottaa kaiken Dharma & Greg -asenteella. Kai niilläkin sitten loppujen lopuksi hyvin kävi, saivat selvitettyä erimielisyytensä. Neljäseiska on aivan varma, että kyllä tästä yli päästään ja kaikki selkiytyy. Minä en ole ihan vielä päässyt sinne asti, että haluaisin edes yrittää. En halua antaa anteeksi, en halua yrittää, en halua uskoa, luottaa, toivoa, rakastaa. En uskalla. En halua. Ei vielä.

"...sä tiedät että mä tarvin ne..."

Tapan aikaa terveydenhoitajan ja lääkärin välissä. En kerennyt kotiin, tulin koululle päivittelemään. Rohkaistuin vihdoin soittamaan Ytsille ja pääsin terveydenhoitajan vastaanotolle. Hän määräsi kolme näytettä, joiden vastaukset toivottavasti selviävät lääkäriin mennessä.

Odotan vastauksia myös Neljäseiskalta. "Ihan vaan muuten vaan" kolusin hänen kirjastoaan, etsin ehkä sivujen väliin piilotettuja eksien kuvia tai jotain... Vaan. Yhdestä hänen favvo-kirjastaan PUUTTUU YKSI SIVU. Yksi sivu, kaksi runoa. Mitämitä. "Vad säger du? Hur kan det vara? Inte vet jag vart de tagit vägen. Jag har inte haft sönder min bok." Kukas sitten? Miksi juuri nuo runot? Eksän viimeinen kosto? AARGH.

Tosi spooky fiilis. Tulee ihan mieleen ensimmäinen vakava suhteeni, jossa mieheen ei ollut ollenkaan luottaminen. Olisiko aika sanoa tack och hej ja lähteä omille teilleni?

Oloni on tyhjä. Ei mitään annettavaa kenellekään. Paitsi kasoittain p*skaa Neljäseiskan niskaan.

Onko "rakkautta ensi silmäyksellä"? Epäilin, epäilen häntä, kun hän kahden viikon lähemmän tuttavuuden jälkeen sanoi rakastavansa minua. Tunnen itseni matkalipuksi vapauteen - hän ei uskaltanut muuten lähteä edellisestä suhteestaan, ei yksin, tai vaikka olisi uskaltanut, ei olisi kuitenkaan lähtenyt. Mutta kun sanoo vaimolleen rakastuneensa toiseen, on lähteminen kovin helppoa - pikemminkin heitetään ulos. Ja minnes sit mennään? Frökenin luo.

Hääkutsut on lähetetty, kaikki varattu valokuvaajaa ja koemeikkiä myöten. Enkä ole enää ollenkaan varma, tahdonko todella. Olen vihainen, kiukkuinen, katkera, pettynyt. (Kaikki nuo vissiin sellaisia tunteita, joista on eniten haittaa itselle, ei niinkään kohteelle.) Mielialani heittelee todella nopeasti ääripäästä toiseen. Viime lauantaina yhdessä puuskassa tempaisin kauniin, kalliin kihlasormukseni kalanruuaksi joen pohjaan. Olipa fiksua.

Kuuntelen pitkästä aikaa Maijaa, ja kyllä iski sanat oikein kunnolla. Ehkä löysinkin Neljäseiskasta jonkun elämään kanssani samaa päiväunta. Paha vain, että todellisuutta pitää elää hereillä.

Ei ole oikein ketään, kenen kanssa voisin puhua. Paras ystäväni tässä kaupungissa makaa sairaalassa vatsa- ja sydänvaivoineen, en uskalla, en halua kuormittaa häntä enempää. Neljäseiskan kanssa keskustelusta ei tule mitään - "jag trodde vi var överens, att vi båda ville lika mycket" - ja niin on tulitauko päättynyt. Vanhemmilla ei ole aikaa kuunnella, välillä tuntuu, ettei myöskään halua tai ymmärrystä. Vieraalta tuntuu myös soittaminen parhaalle kaverilleni JG:lle. Enkä oikein tiedä, mitä sanoisin kenellekään, jos rohkaistuisin soittamaan ja koittaisin ottaa asian puheeksi.

Mikä sitten oikein mättää?
Ensinnäkin se, että hän valehteli, kuinka paljon oikein maksoikaan eksälleen "vuokra-avustusta". Hänen aiemmat suhteensa, hänen kaksi nuoruudenrakkauttaan, kaksi aiempaa avioliittoa ja kaksi rakastajatarta. Se, että kihlauduimme ja muutimme yhteen niin nopeasti. Se, että hän halusi myös naimisiin niin pian kuin mahdollista. Se, että nyt tulee ilmi kaikenlaisia pieniä asioita, joista hän ei koskaan maininnut tai sitten kertoi niin ympäripyöreästi, että niistä sai aivan toisenlaisen käsityksen, jota hän ei vaivautunut oikaisemaan. Ennen kuin nyt. "Men jag trodde jag hade berättat för dig..." Yea, right.

Toisaalta haluan lukea tämän prinsessasadun loppuun, valmistella häitä, mennä naimisiin. Toisaalta en halua naimisiin, kun papin kysyessä "kunnes kuolema teidät erottaa" minä mietin ja tarkoitan "niin kauan kuin on hauskaa ja kaikki menee hyvin".

Jos olisi edes jokin paikka, mihin mennä. Siitäkin olen hänelle vihainen. Piti jättää tuttu ja turvallinen opiskelijakämppä (jota loppuaikoina niin inhosin) ja opiskelijaelämä ja alkaa elää hänen kustannuksellaan. Toisaalta, jos olisi yhtään rohkeutta ja tietoa asioista (sosiaalituet, yleinen asumistuki ym.) eikä niin nirso työpaikkojen suhteen (mikä tahansa vessankuurausduuni kävisi), voisin lähteä juuri silloin kun huvittaa. Vaikka eilen.

Enkä kuitenkaan lähde mihinkään.