Guernica

Oloni on tyhjä. Ei mitään annettavaa kenellekään. Paitsi kasoittain p*skaa Neljäseiskan niskaan.

Onko "rakkautta ensi silmäyksellä"? Epäilin, epäilen häntä, kun hän kahden viikon lähemmän tuttavuuden jälkeen sanoi rakastavansa minua. Tunnen itseni matkalipuksi vapauteen - hän ei uskaltanut muuten lähteä edellisestä suhteestaan, ei yksin, tai vaikka olisi uskaltanut, ei olisi kuitenkaan lähtenyt. Mutta kun sanoo vaimolleen rakastuneensa toiseen, on lähteminen kovin helppoa - pikemminkin heitetään ulos. Ja minnes sit mennään? Frökenin luo.

Hääkutsut on lähetetty, kaikki varattu valokuvaajaa ja koemeikkiä myöten. Enkä ole enää ollenkaan varma, tahdonko todella. Olen vihainen, kiukkuinen, katkera, pettynyt. (Kaikki nuo vissiin sellaisia tunteita, joista on eniten haittaa itselle, ei niinkään kohteelle.) Mielialani heittelee todella nopeasti ääripäästä toiseen. Viime lauantaina yhdessä puuskassa tempaisin kauniin, kalliin kihlasormukseni kalanruuaksi joen pohjaan. Olipa fiksua.

Kuuntelen pitkästä aikaa Maijaa, ja kyllä iski sanat oikein kunnolla. Ehkä löysinkin Neljäseiskasta jonkun elämään kanssani samaa päiväunta. Paha vain, että todellisuutta pitää elää hereillä.

Ei ole oikein ketään, kenen kanssa voisin puhua. Paras ystäväni tässä kaupungissa makaa sairaalassa vatsa- ja sydänvaivoineen, en uskalla, en halua kuormittaa häntä enempää. Neljäseiskan kanssa keskustelusta ei tule mitään - "jag trodde vi var överens, att vi båda ville lika mycket" - ja niin on tulitauko päättynyt. Vanhemmilla ei ole aikaa kuunnella, välillä tuntuu, ettei myöskään halua tai ymmärrystä. Vieraalta tuntuu myös soittaminen parhaalle kaverilleni JG:lle. Enkä oikein tiedä, mitä sanoisin kenellekään, jos rohkaistuisin soittamaan ja koittaisin ottaa asian puheeksi.

Mikä sitten oikein mättää?
Ensinnäkin se, että hän valehteli, kuinka paljon oikein maksoikaan eksälleen "vuokra-avustusta". Hänen aiemmat suhteensa, hänen kaksi nuoruudenrakkauttaan, kaksi aiempaa avioliittoa ja kaksi rakastajatarta. Se, että kihlauduimme ja muutimme yhteen niin nopeasti. Se, että hän halusi myös naimisiin niin pian kuin mahdollista. Se, että nyt tulee ilmi kaikenlaisia pieniä asioita, joista hän ei koskaan maininnut tai sitten kertoi niin ympäripyöreästi, että niistä sai aivan toisenlaisen käsityksen, jota hän ei vaivautunut oikaisemaan. Ennen kuin nyt. "Men jag trodde jag hade berättat för dig..." Yea, right.

Toisaalta haluan lukea tämän prinsessasadun loppuun, valmistella häitä, mennä naimisiin. Toisaalta en halua naimisiin, kun papin kysyessä "kunnes kuolema teidät erottaa" minä mietin ja tarkoitan "niin kauan kuin on hauskaa ja kaikki menee hyvin".

Jos olisi edes jokin paikka, mihin mennä. Siitäkin olen hänelle vihainen. Piti jättää tuttu ja turvallinen opiskelijakämppä (jota loppuaikoina niin inhosin) ja opiskelijaelämä ja alkaa elää hänen kustannuksellaan. Toisaalta, jos olisi yhtään rohkeutta ja tietoa asioista (sosiaalituet, yleinen asumistuki ym.) eikä niin nirso työpaikkojen suhteen (mikä tahansa vessankuurausduuni kävisi), voisin lähteä juuri silloin kun huvittaa. Vaikka eilen.

Enkä kuitenkaan lähde mihinkään.