Guernica

Koko Perhe oli paikalla. Äiti, isä, äidin uusi mies, isänäiti, äidinäiti, äidinisä. Tulivat jo eilen, hyvissä ajoin täksi aamuksi. Ensin illallistettiin porukalla, sitten jatkettiin vähän pienemmällä joukolla. Kotiuduimme Neljäseiskan kanssa vielä eilisen puolella. Aamulla oli tiukka herätys - piti vielä hoitaa viimeiset raivailut sohvapöydältä ja vispata kakunpäälliskerma valmiiksi kaappiin odottamaan. Kello kävi, ja niin pikku jalatkin ehtiäksemme ajoissa. Muut olivat jo siellä. Mitä lähemmäs ohjelma pääsi, sitä kiivaammin hakkasi sydän. Ja vihdoin. "Följande par har tagit ut lysningen..." Kirkonmenojen jälkeen mentiin meille kuuliaiskahveille. Tilaisuus oli samalla vähän tupaantuliaiset, kukaan ei ollut vielä käynyt uudessa, yhteisessä kodissamme. Lopuksi jaoimme kaikille läsnäolleille heidän kutsunsa. Loput postitamme huomenna.

Päivä oli kaikin puolin hieno ja onnistunut. Nyt on hyvä kellahtaa Neljäseiskan kainaloon untuvatäkin alle univelkaa lyhentämään.

"...talvea ootellaan..."

Eilen oli "oikeesti" kylmä. Ilma on raikas, ei enää mikään lehmän hönkäys. Tänään syksyiset tunnelmat pääsivät oikeuksiinsa sateen, tuulen ja varisevien lehtien pannessa parastaan.

Onko se vain syksyä, kun koko ajan väsyttää? Ei jaksa tarttua toimeen, E. oikeastaan mikään V. V. K. Ei koulu, ei gradu, ei jumppa, ei lenkkeily, ei laulaminen.

Kiinnostamattomus on saavuttanut kriittisen rajan: housut kiristävät hälyttävästi. En aio ratkaista ongelmaa ostamalla (kahta) numeroa isommat. Pakko tehdä asialle jotain. Oikeesti. Olemme jo ainakin kolme kertaa päättäneet ryhtyä pienimuotoiselle "kuurille" (=ei karkkia, ei sipsejä, bisseä ja punaviiniä kohtuudella, paljon raitista ilmaa ja liikuntaa), mutta kun kummallakin on yhtä hyvä itsekuri ja karkkihammasta kolottaa tuon tuosta - neljäs kerta toden sanoo?

Apropå det och ingenting.
Ensin ajatus jonkun kanssa olemisesta koko ajan pelotti, kauhistutti, vierasti, mutta kun suuri osa Neljäseiskan kesästä ja alkusyksystä kului niin vapaalla kuin sairaslomalla, hänen töihinmenonsa tänä aamuna oli yllättävän vaikeaa. Molemmille. Niin kovin mieluusti vain nyhjäisin kotona hänen kanssaan. Siis ei välttämättä neljän-seinän-sisällä-kotona, vaan kahdestaan-yhdessä-kotona. Mietin, josko mustasukkaisuudellani on osuutta asiaan, on niin paljon helpompi vahtia toisen jokaista liikettä, kun tekee kaiken yhdessä. Every step you take... I'll be watching you.

Ehkä pitää taas vaan päättää. Uskon, toivon, luotan, rakastan. Heti huomenna jumppaan tai lenkille. Sitten kouluun. Sen jälkeen kirja käteen ja niitä graduopuksia selailemaan. Onhan se aiemminkin onnistunut. Ei olis pitänyt päästää katoamaan - muinaisen isoiskouluttajan sanoin "varjele sinä tapaa niin tapa varjelee sinua".

Jostain täytyy alkaa.