Guernica

"...talvea ootellaan..."

Eilen oli "oikeesti" kylmä. Ilma on raikas, ei enää mikään lehmän hönkäys. Tänään syksyiset tunnelmat pääsivät oikeuksiinsa sateen, tuulen ja varisevien lehtien pannessa parastaan.

Onko se vain syksyä, kun koko ajan väsyttää? Ei jaksa tarttua toimeen, E. oikeastaan mikään V. V. K. Ei koulu, ei gradu, ei jumppa, ei lenkkeily, ei laulaminen.

Kiinnostamattomus on saavuttanut kriittisen rajan: housut kiristävät hälyttävästi. En aio ratkaista ongelmaa ostamalla (kahta) numeroa isommat. Pakko tehdä asialle jotain. Oikeesti. Olemme jo ainakin kolme kertaa päättäneet ryhtyä pienimuotoiselle "kuurille" (=ei karkkia, ei sipsejä, bisseä ja punaviiniä kohtuudella, paljon raitista ilmaa ja liikuntaa), mutta kun kummallakin on yhtä hyvä itsekuri ja karkkihammasta kolottaa tuon tuosta - neljäs kerta toden sanoo?

Apropå det och ingenting.
Ensin ajatus jonkun kanssa olemisesta koko ajan pelotti, kauhistutti, vierasti, mutta kun suuri osa Neljäseiskan kesästä ja alkusyksystä kului niin vapaalla kuin sairaslomalla, hänen töihinmenonsa tänä aamuna oli yllättävän vaikeaa. Molemmille. Niin kovin mieluusti vain nyhjäisin kotona hänen kanssaan. Siis ei välttämättä neljän-seinän-sisällä-kotona, vaan kahdestaan-yhdessä-kotona. Mietin, josko mustasukkaisuudellani on osuutta asiaan, on niin paljon helpompi vahtia toisen jokaista liikettä, kun tekee kaiken yhdessä. Every step you take... I'll be watching you.

Ehkä pitää taas vaan päättää. Uskon, toivon, luotan, rakastan. Heti huomenna jumppaan tai lenkille. Sitten kouluun. Sen jälkeen kirja käteen ja niitä graduopuksia selailemaan. Onhan se aiemminkin onnistunut. Ei olis pitänyt päästää katoamaan - muinaisen isoiskouluttajan sanoin "varjele sinä tapaa niin tapa varjelee sinua".

Jostain täytyy alkaa.