Guernica

jolloin monta ihmistä kokoontuu taas yhteen ja pöpöt juhlivat. Atsih! Nyt alkaa jo helpottaa, viikko meni sairastaessa. Vielä kun kaikista pään sisäisistä kivuista pääsisi yhtä "helposti" - tai ehkä nekin pitää sairastaa pois ja ne lähtevät kun sen aika on.

Koskakohan se päivä koittaa.

Valehtelen itselleni opiskelevani, käyväni koulua, tekeväni gradua. Yksi keskustelu professorin kanssa ja kolmen kirjan lainaaminen riittääkin tekemiseksi ehkä noin lokakuuhun. Sitten pitääkin uusia lainat ja uskotella taas itselleni lukevani kirjat mitä pikimmiten. Just joo. Hyvä valhe alkaa siitä että itse uskoo sen todeksi. Nimimerkillä Psykopaatin päiväkirjaan.

Häävalmistelut ovat mallillaan. Paitsi etten vieläkään tiedä, haluanko naimisiin Neljäseiskan kanssa, vai vain yleensä naimisiin. Eksän (eksien) kanssa hiersi se, ettei hän halunnut enää ikinä koskaan naimisiin. Niin ja ne muut eksät olivat jo naimisissa. Jonkun muun kanssa. Nyt minulle tarjotaan hopealautasella kilttiä, hauskaa miestä, joka huolehtisi naisestaan. Enkä ole varma. Sen jälkeen kun hän jäi kiinni valehtelusta, epäilen aivan kaikkea. Mustasukkaisuuteni, vainoharhani ja väkivaltaisuuteni nousevat aivan uusiin ulottuvuuksiin. Enkä tunne enää itseäni. En mä tällaista suhdetta halunnut. Ei tuo nainen - TYTTÖ - ole minä. (Enkä vieläkään tunne itseäni naiseksi. Aina vain keskenkasvuinen, tyhmä, hullu tyttö.)

Enkä uskalla lähteä. Mihin muka menisin? Mitä tekisin? Kaikki pitäisi perua, kaikki valmistelut ja järjestelyt. Mulla ei ole enää edes omaa sänkyä. On vain parisänky. Mutta onneksi on vuodesohva.

Se taisikin olla liian helppoa ollakseen totta.