Guernica

"Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun..."

Miksi tuntuu, ettei mikään ole hyvin? Olen edelleen ajoittain hyvinkin vihainen Neljäseiskalle, ja etsin koko ajan hänen puheistaan jotain, mihin napata kiinni.

Koulu on alkanut. Ajattelin yrittää puolan kurssia uudestaan, ja opettaja ainakin näytti iloiselta minut nähdessään.

Kuoronjohtajamme meinaa lakkauttaa hienon, perinteikkään mutta niin harmittavan harvalukuisen kuoromme. Suunnitelmissa on yhdistää se toiseen hänen johtamansa kuoroon. Pahasti näyttää siltä, että sinne "pääsee" vain pari hänen henk.koht. suosikkiaan. Oikeastaan kukaan ei hyväksy hänen ajatuksiaan tai tekojaan, mutta mitä tehdä? Mietimme jo Kookoon kanssa mitä villeimpiä vaihtoehtoja - suloista kostoa, hiljaista kapinaa, kunnon pamausta...

Saanko vielä vähän vatvoa suhetta?
Mistä tietää, että on aika luovuttaa? Ettei enää kannata yrittää, DNR? Yksi vaihtoehto oli, että olisimme erillämme hetken. Se kaatui omaan mahdottomuuteensa - ja minun mustasukkaisuuteeni. Kerran pettäjä, aina pettäjä. Niinkö? Äkkiä pois. Kauas pois. Miksi yhtäkkiä tuntuu, että hän on huonoin mahdollinen kumppani minulle? Miten erottaa oma sisäinen ääni häähermoilusta? What to do, what to do?