Guernica

Väsyttää. Tänä aamuna mietin, josko jo pitkään jatkuneella hartiakivulla on osuutta väsymykseen. Ehkä nyt olisi jo aika soittaa Ytsille. Etenkin kun kipu tuntuu levinneen ylöspäin, leukaan, niin että syöminen (ja pussaileminen!) on vaikeutunut. Viisaudenhampaatkin tuntuvat kummittelevan, pitäisi kai niistäkin hankkiutua eroon.

Olen, taas, Neljäseiskan luona. Näinä kahtena päivänä olen saanut tutustua lähemmin hänen työhönsä - ja kovin mukavalta vaikuttaa, sekä työ että työkaverit. Itken jo nyt kesää; sain kuin sainkin töitä, jopa enemmän kuin ensin tuli pomon kanssa sovittua, ja vielä samoina vuoroina Neljäseiskan kanssa. Mutta. Mitä itkin koko talven? - Ei enää petaamaan. Mitä olen menossa tekemään? - Petaamaan. Nyt tekisi mieli itkeä ja ehkä vähän potkiakin itseäni, kun niin innokkaasti itseäni töihin tyrkytin. Koitan kuitenkin lohduttautua sillä, että rahaa on pakko jotenkin ansaita, ja onhan rakas mieheni koko ajan lähelläni. Oli todella kilttiä pomoltani sumplia työvuoroni täysin Neljäseiskan vuorojen mukaan.

Pian kirmaan kannelle häntä (Neljäseiskaa, ei pomoani) tapamaan hänen vuoronsa päätyttyä. Fiilistelemme hetken ilta-auringossa ja vilkutamme laivalle, joka saattoi meidät yhteen (oi kun kuulosti ihanan imelältä!). Sitten voikin pikku hiljaa rauhoittua yöunille. Nati nati, sov så gott!