« Allow me to introduce myself... | Hemsida | Aivan kivuttomasti »
04/05/2006
Välillä tuntuu
kuin hän omistaisi minut. Sillä tällä hetkellä hän on taloudessamme se, jolla on säännölliset tulot. Ilman häntä ei muutto turvallisesta opiskelijayksiöstä olisi tullut kyseeseen vielä pitkään aikaan.
Hän on töissä ja minä olen sisustanut uutta kotiamme. Ja välillä olen niin kovin ahdistunut. Mutta kaikenhan pitäisi olla niiin hyyyvin. Ehkä kaikki onkin liian hyvin. Enkö tosiaan voisi löytää ketään nuorempaa, jonka kanssa elää yhdessä? Ja mikä ihme on se ääni päässäni aina välillä, joka sanoo, ettei tästä mitään tule ja minun täytyy tappaa itseni? Eikö meitä sittenkään ole luotu tai edes tarkoitettu toisillemme?
"Niin kaunis, mutta niin luonnevikainen." Jos olisin eläin, minut olisi jo lopetettu.
17:51 Skrivet i Pätkiä elämästä | Permalink | Kommentarer (2) | Tipsa en vän!
Kommentarer
Onnellisuus voi olla pelottavaa. Ja miksi pitäisi löytää nuorempi? Jotenkin kuulostaa minulle vain blogisi kautta välittyneenä, että teet sitä, mikä tekee sinut onnelliseksi, mutta siksi se juuri on pelottavaakin.
Skrivet av: Syksyinen | 04/05/2006
Niin voi. Aivan kuin ei saisi olla onnellinen - mutta kuka tai mikä se on, joka sen kieltää? Onko itsensä pahin vihollinen sittenkin oma itse?
Skrivet av: Fröken | 05/05/2006
The comments are closed.