Guernica

Kello yhdeksältä tuli viesti: "...äntligen har jag landat..." Reissu päättyikin jo tänään. Huomenna hän on luonani. Enkä yhtäkkiä ole enää varma mistään. Hän ei ole tullut katumapäälle, hänen tunteensa ovat yhtä palavat ja syvät kuin puolitoista viikkoa sitten. Minä taas vajosin jonnekin syvälle, opiskelujen takia, siksi, että kuvittelin hänen unohtaneen minut, tulevaa elämääni Fru Fyrtiosjuanina kuvitellessa. Olin niin vauhkona, että tein jotain tyhmää. Jotain, mitä en ole pitkään aikaan tehnyt ja kuvittelin niiden aikojen olevan jo takana. Hävettää siitä kertoa, tunnustaa olevani näin keskenkasvuinen ja kykenemätön käsittelemään ongelmiani. Satutin itseäni. En isosti enkä pahasti, mutta sen verran kuitenkin, että sattui.

Hehkuttamani kaksi viikkoa kuluikin odotettua nopeammin, eikä sitten ollutkaan edes täyttä kahta viikkoa. Mitään suunnittelemaani en saanut tehtyä, vasta viikonloppuna havahduin täällä vallitsevaan sekasotkuun. Viime yönä en saanut unta ja aloin lukea vanhoja lehtiä. Lehtikasasta löytyi jopa marraskuisia aviiseja, ja siinä vaiheessa päätin ottaa järjen lisäksi käteen ison luudan, ja heitin menemään kaikki paitsi viimeisen viikon lehdet.

Tänäänkin jäi Tanskalaisen luento väliin, alkaa tuntua, että jää koko kurssi. Rouva Professorin tentin yhtä kirjaa jo karhuttiin, olisi pitänyt lukea se ja tehdä muistiinpanot. Vaan. No, vielä on aikaa ensi viikon maanantaihin. Saankohan mitään tehtyä Neljäseiskan ollessa täällä.

Miten vielä puolitoista viikkoa sitten olin kaikesta niin kovin varma? Halusin olla Rouva 47, halusin jakaa elämäni hänen kanssaan -- Mihin se kaikki on hävinnyt? Tuleeko se takaisin? Mitä jos ei tule???

You gotta be kiddin' / This is unbelievable / Don't make me curious / Leave me alone!
The message is hidden / It's inconceivable / Let's get serious / What's goin' on?
Hey! Hey! / You make things difficult / You make it hard livin' on
I'm going crazy / Livin' this way / I'm givin' all my life to you
Maybe I'm crazy / But I'm goin' insane / I shouldn't love you like I do
I must have been screamin' / That was unintentional / I do apologize / For the way I feel
So tell me I'm dreamin' / 'cause I'm a bit conventional / Don't psychologize / It's no big deal
Come on! Come on! / Don't make things difficult / Don't make it hard livin' on
I'm going crazy / Livin' this way / I'm givin' all my life to you
Maybe I'm crazy / But I'm goin' insane / I shouldn't love you like I do
Don't take this pesronal / We're in too deep / Maybe the cure is / Worse than the disease
I'm going crazy / Livin' this way / I'm givin' all my life to you
Maybe I'm crazy / But I'm goin' insane / I shouldn't love you like I do
I shouldn't love you like I do
I shouldn't love you but I do

Ööö... Jos sanon sen ääneen niin se ei ole totta?

Yhtäkkiä tuli kovin varma olo siitä, ettei tästä mitään tule. En jaksa uskoa minun ja Neljäseiskan yhteiseen tulevaisuuteen. Olen satavarma siitä, että hän on päättänyt jättää minut. Jatkaa entistä elämäänsä ja jättää minun kanssani kokemansa episodin taaksensa.

Sorruin. Lähetin hänelle lyhyen sähköpostin. En tosin tiedä, lukeeko hän niitä siellä ollessaan vai jäikö se odottamaan hänen kotiinpaluutaan. Siellä kello on nyt neljä iltapäivällä.

Mitä oikein elämältä haluan, mitä haluankaan elämälläni tehdä? Onko totta, että voin tehdä siitä ihan minkälaisen haluan, jos vain tarpeeksi kovin jotakin tahdon, löydän keinon saavuttaa sen?

Paras keskittyä kolmosen leffaan ja yrittää olla miettimättä mitään.

Enää kuusi päivää! Tai ehkä vain viisi, sillä kuudentena päivänä saatan jo kuulla hänestä. Oikeastaan viisi (neljä), sillä tämäkin päivä on pian illassa. Aina välillä kaipaus on ihan mukava tunne.

Ehkä otinkin asian heti kärkeen väärältä kannalta. Viikko on jotenkin onnistunut kulumaan välillä jotain tehden, välillä vain ollessa. Kaivelen sellaisia paskajuttuja kuin aiempia suhteita, sekä Neljäseiskan että minun. Mietin, voiko pettäjä koskaan olla uskollinen. Kerran pettäjä, aina pettäjä? Vähän kuin alkoholisti on aina alkoholisti. Mutta alkoholisti voi olla juomatta. Ehkä pettäjäkin sitten voi olla pettämättä.

Miksi hänen aiemmat suhteensa häiritsevät minua niin paljon? Siksikö, kun ne ovat tapahtuneet sellaisten ihmisten kanssa, jotka minäkin tunnen, tai ainakin tiedän? Tekisi mieli räväyttää hänen kasvoilleen kaikki minun aiemmat kokemukseni ja katsoa, kuinka tyynesti hän niihin suhtautuisi. Sepä se - hän sanoi kerran, ettei häntä kiinnosta se, mikä on joskus ollut, ainoa tärkeä on Tässä ja Nyt.

Juuri kun minun piti alkaa viettää iloista(?) sinkkuelämää. Huijaanko itseäni, jos alan "vakavaan" suhteeseen Neljäseiskan kanssa? Petänkö itseäni, jos sanon, etten voi/halua vielä seurustella vakavasti hänen kanssaan? Ainahan olen itkenyt, kuinka muiden elämä menee eteenpäin ja itse tamppaan paikoillani.

Ehkä pitääkin hetki ajatella asiaa niin - haluanko todella olla hänen kanssaan? Olenko valmis siihen kaikkeen, mitä tulee sen mukana, kun sanon "kyllä"? Nyt pystyisin melko kivuttomasti irtautumaan hänestä - totta kai juuri nyt, kun olen jo jotain asiasta vanhemmillenikin kertonut.

En voi sitoutua kehenkään. En halua olla vähimmässäkään määrin tilivelvollinen kenellekään juuri nyt. Haluan olla ja mennä juuri niin kuin kulloinkin hyvältä tuntuu. Tuntuuko sitten yhdenillan pysäkit niin hyvältä, että niiden takia olen valmis työntämään pois miehen, joka pitää minusta, on ylpeä, iloinen minusta, ihannoi minua, on rakastunut minuun?

En tiedä.

Täydellisen tuottamaton päivä. Olisi pitänyt ilmoittautua tenttiin, mutten sitä tehnyt. Enkä mennyt tanskalaisen luennollekaan. Koulu ei voisi vähempää kiinnostaa. Ja kuitenkin tiedän, että nämä hommat on pakko hoitaa jossain vaiheessa.

Eilen ja tänään mietin itsenäisyyttä. Olen tottunut tulemaan omillani toimeen. Minun täytyy tulla omillani toimeen. Miten voin koskaan edes muuttaa yhteen kenenkään kanssa, sillä jo avoliitossa ollessa on Kelan silmissä toisen elätti. En halua, en voi elää toisen kustannuksella, en halua olla kenenkään elätettävä, en halua olla taloudellisesti riippuvainen kenestäkään, kaikkein vähiten puolisostani. Mitä todennäköisimmin valmistumiseeni menee vielä hetki aikaa, ja sen jälkeen alan ehkä opiskella jotakin muuta. Jotakin kiinnostavaa. Jotakin, mistä saan itselleni ammatin.

Olisipa jo ensi viikon keskiviikko. Eilen ja tänään on uskoni ollut koetuksella: entäs jos hän onkin unohtanut minut? Tullut toisiin ajatuksiin? Lakannut tykkäämästä minusta? Kertonut asiasta läheisilleen ja kohdannut vastustusta?

En uskalla kaivata häntä täysillä; mitäs jos hän ei kaipaakaan minua yhtä paljon ja kaiken tämän jälkeen jäänkin yksin.

Are you already over me
What a fool I’ve been

Melkein toivon, että hänen itsehillintänsä pettäisi ja inboxiini pätkähtäisi viesti häneltä. Toisaalta, jos kestämme nämä kaksi viikkoa kunnialla, on suhteemme sen jälkeen ehkä hiukan vakavampi ja vakaammalla pohjalla. Vielä viikko!

Oikeesti.

Tulisiko siitä muka jotain? Sinkkuelämää mukaillen "voinko sanoa 'tahdon', jos tarkoitan vain lähitulevaisuutta"? Mitä jos yhtäkkiä haluankin perustaa perheen, hankkia lapsia? Rautavaaroihin liittyen "onko mitään mieltä liitossa, jossa ikäero on näin suuri"? Levottomia lainaten "mikään ei tunnu miltään".

Ja mistä tämä kaikki kirposi?
Siitä, kun eilen katsoin pitkästä aikaa Levottomat. Kun tänään puhuin Töpöhännän kanssa. Kun olen viettänyt suurimman osan illasta Koulukavereita selaillen. "Kaikki" näköjään kuitenkin hankkivat lapsia ennemmin tai myöhemmin - ehkä minunkin alkaa niitä tehdä mieli ja siinä vaiheessa ei Neljäseiskasta ole ei apua eikä iloa. Rakastaisiko (tai inhoaisiko) hän minua niin paljon, että antaisi (tai käskisi) minun mennä ja perustaa perheeni? Vai olisiko sittenkin niin että minä rakastaisin häntä niin paljon, etten muuta kaipaisikaan. Sitähän olen koko ikäni vinkunut, rakkautta. "Kaikki on hyvin, kunhan minulla on joku, jota rakastaa ja joka rakastaa minua." Mutta aina kun jotain saa, alkaakin haluta enemmän. Miksei koskaan voi tyytyä, olla tyytyväinen siihen, mitä on ja iloita siitä sen sijaan että alkaa miettiä, minkä kaiken vielä pitäisi olla toisin voidakseni todella olla tyytyväinen elämäänsä.

Olen iloinen siitä, että jaksoin eilen juosta seitsemän kilometriä.
Että minulla on ystäviä, Koirapoika ja Jumppakaveri, Töpöhäntäkin.
Että tänään oli taas ihanan keväinen ilma - sieltä se tulee, pikku hiljaa!

*iskelmien ikuinen totuus*, sydän tietää totuuden jne.

Neljäseiska soitti ennen koneeseen astumistaan: "Nu är det officiellt du och jag. Du och jag, Fröken." Tuntuu... jännältä. Ja hyvältä. Kahden viikon päästä olemme jälleen yhdessä. Vilket betyder att jag har två veckor på mig att göra i ordning här, städa och sånt - annars ryms han inte in! Vad skönt det kommer att bli. Du och jag, 47:an. Du och jag.

Toisaalta tuntuu hassulta hypätä taas suhteeseen, kun vasta hetki sitten pääsin entisestä irti. Toisaalta en halua hukata hetkeäkään, sillä aikamme yhdessä on rajallinen. "Kunnes hänen kuolemansa meidät erottaa." EI, en sentään ole tehnyt annanicoleja, mutta tyylilleni uskollisesti olen taas valinnut hieman vanhemman miehen.

Tältäkö se tuntuu, kun tykkääminen, ihastuminen on molemminpuolista?!

när knoppar brister
Varför skulle annars våren tveka?

Kotona.
Viisi päivää, viisi yötä Neljäseiskan kanssa. Eilen illalla koitti eron hetki. "Var det så här det skulle kännas?!" Kyllä tänään taas tietää, mitä on eilen tehnyt - silmät on punaiset ja turvonneet ja ääni muutaman kokoaskelen matalampi (mitenköhän illan kuoroharkoissa korkeat äänet irtoavat). Koko eilisen illan päässäni soi "Älskar dig, älskar dig alltid, älskar dig allt jag förmår, ingenting varar för evigt, men vår kärlek består".

Ja samaan aikaan panikoin elämäni jakamista jonkun kanssa.

Huomenna Neljäseiska matkustaa kahdeksi viikoksi kauas pois. Kaksi viikkoa entistä kauempana toisistamme. Kaksi viikkoa täysin eristyksissä, ilman minkäänlaista yhteyttä toisiimme. Sähköpostiyhteys ehkä saattaisi onnistua, mutta minun ehdotuksestani ja yhteisestä päätöksestä päätimme olla erillämme koko tuon ajan. Miettiä, pohtia, märehtiä asioita kumpikin tahoillamme ja hänen palattuaan katsoa, miltä kaikki oikein näyttää ja tuntuu. Joko olemme entistä hullumpina toisiimme tai tunteet ovat täysin kylmenneet, tai muuten kypsynyt päätös jatkaa matkaa eri suuntiin (lujaa juosten).

Allting kan gå itu, ett hjärta kan gå i tusen bitar;
Säjer du att du är min vän så är du kanske det.