Guernica

Kello yhdeksältä tuli viesti: "...äntligen har jag landat..." Reissu päättyikin jo tänään. Huomenna hän on luonani. Enkä yhtäkkiä ole enää varma mistään. Hän ei ole tullut katumapäälle, hänen tunteensa ovat yhtä palavat ja syvät kuin puolitoista viikkoa sitten. Minä taas vajosin jonnekin syvälle, opiskelujen takia, siksi, että kuvittelin hänen unohtaneen minut, tulevaa elämääni Fru Fyrtiosjuanina kuvitellessa. Olin niin vauhkona, että tein jotain tyhmää. Jotain, mitä en ole pitkään aikaan tehnyt ja kuvittelin niiden aikojen olevan jo takana. Hävettää siitä kertoa, tunnustaa olevani näin keskenkasvuinen ja kykenemätön käsittelemään ongelmiani. Satutin itseäni. En isosti enkä pahasti, mutta sen verran kuitenkin, että sattui.

Hehkuttamani kaksi viikkoa kuluikin odotettua nopeammin, eikä sitten ollutkaan edes täyttä kahta viikkoa. Mitään suunnittelemaani en saanut tehtyä, vasta viikonloppuna havahduin täällä vallitsevaan sekasotkuun. Viime yönä en saanut unta ja aloin lukea vanhoja lehtiä. Lehtikasasta löytyi jopa marraskuisia aviiseja, ja siinä vaiheessa päätin ottaa järjen lisäksi käteen ison luudan, ja heitin menemään kaikki paitsi viimeisen viikon lehdet.

Tänäänkin jäi Tanskalaisen luento väliin, alkaa tuntua, että jää koko kurssi. Rouva Professorin tentin yhtä kirjaa jo karhuttiin, olisi pitänyt lukea se ja tehdä muistiinpanot. Vaan. No, vielä on aikaa ensi viikon maanantaihin. Saankohan mitään tehtyä Neljäseiskan ollessa täällä.

Miten vielä puolitoista viikkoa sitten olin kaikesta niin kovin varma? Halusin olla Rouva 47, halusin jakaa elämäni hänen kanssaan -- Mihin se kaikki on hävinnyt? Tuleeko se takaisin? Mitä jos ei tule???