Guernica

Ehkä otinkin asian heti kärkeen väärältä kannalta. Viikko on jotenkin onnistunut kulumaan välillä jotain tehden, välillä vain ollessa. Kaivelen sellaisia paskajuttuja kuin aiempia suhteita, sekä Neljäseiskan että minun. Mietin, voiko pettäjä koskaan olla uskollinen. Kerran pettäjä, aina pettäjä? Vähän kuin alkoholisti on aina alkoholisti. Mutta alkoholisti voi olla juomatta. Ehkä pettäjäkin sitten voi olla pettämättä.

Miksi hänen aiemmat suhteensa häiritsevät minua niin paljon? Siksikö, kun ne ovat tapahtuneet sellaisten ihmisten kanssa, jotka minäkin tunnen, tai ainakin tiedän? Tekisi mieli räväyttää hänen kasvoilleen kaikki minun aiemmat kokemukseni ja katsoa, kuinka tyynesti hän niihin suhtautuisi. Sepä se - hän sanoi kerran, ettei häntä kiinnosta se, mikä on joskus ollut, ainoa tärkeä on Tässä ja Nyt.

Juuri kun minun piti alkaa viettää iloista(?) sinkkuelämää. Huijaanko itseäni, jos alan "vakavaan" suhteeseen Neljäseiskan kanssa? Petänkö itseäni, jos sanon, etten voi/halua vielä seurustella vakavasti hänen kanssaan? Ainahan olen itkenyt, kuinka muiden elämä menee eteenpäin ja itse tamppaan paikoillani.

Ehkä pitääkin hetki ajatella asiaa niin - haluanko todella olla hänen kanssaan? Olenko valmis siihen kaikkeen, mitä tulee sen mukana, kun sanon "kyllä"? Nyt pystyisin melko kivuttomasti irtautumaan hänestä - totta kai juuri nyt, kun olen jo jotain asiasta vanhemmillenikin kertonut.

En voi sitoutua kehenkään. En halua olla vähimmässäkään määrin tilivelvollinen kenellekään juuri nyt. Haluan olla ja mennä juuri niin kuin kulloinkin hyvältä tuntuu. Tuntuuko sitten yhdenillan pysäkit niin hyvältä, että niiden takia olen valmis työntämään pois miehen, joka pitää minusta, on ylpeä, iloinen minusta, ihannoi minua, on rakastunut minuun?

En tiedä.