Guernica

The Raging Panther
You are an angsty person. You view life
sceptically and hate biasness. This could
probably be from experience in your past, or
influence. You believe that this world is
full of misery and that you have been treated
unfairly. You may look tough on the outside,
but you are actually crumbling internally.


Your Quote: "The only thing standing
between me and total happiness is
reality."

.[x]. What's Your Dark Quote? .[x]. [Anime Pictures included]
brought to you by Quizilla

=> Syksyinen.

Niska tai jokin hartia-lapa jumahti jumpan jälkeen. Sattuu niin että itkettää. Jääkaappi naksuu ja poksuu. Yläkertalaiset pelaavat vissiin jalkapalloa kun taas niin kovasti tömistelevät. Kuinka tosissaan 47:n kanssa pitää olla, kuinka vakavasti kaikki meidän välillä tapahtunut pitää ottaa?

Ainoa, mikä tällä hetkellä pitäisi ottaa tosissaan on koulu. Potkia eteenpäin graduprosessia, jonka puolivahingossa aloitin vuosi sitten.

Sitten voi miettiä töitä ja muuttoa sinne tai tänne, vakavaa seurustelua, ehkä jopa yhdessäolemista, -asumista, -elämistä. HUI.

Ja perkele että sattuu. Heti huomenna Ytsille hakemaan jokin hevoskuuri jotain kivoja nappeja. Ei ne kuitenkaan määrää hierontaa.

Edellisestä: entäs jos minun onkin tyytyminen johonkuhun näistä, joka nyt on. Jospa minulle ei olekaan varattuna mitään tämän parempaa, ei perhosia vatsanpohjassa, ei varpaankynnet kipristyttävää seksiä. Tyydy, sielu, Herran tahtohon.

Esimerkiksi Herra 47 (han får heta så tills vidare, i brist på bättre namn), jokainen viesti häneltä tuo hymyn huulilleni, myös ne yömyöhäiset, ennen kuin kerkeän lukea ne tarkemmin & huomata kaikki kirotusvihreet. Mietin jopa meitä kahta asumassa yhdessä, jossain toisessa ympäristössä, pitempään kuin kolme yötä neljä päivää. Tulisiko siitä mitään. Osaisinko muka olla jonkun kanssa. Kenenkään kanssa. Somebody, anybody? Och vad händer sen när han blir gammal och grå? Nånting har fastnat av allt Pelles och Nasus tjatande.

De sista dagarna har jag hållit mig undan. Och tänker göra det några dagar till. Just nu är det bäst att vara för mig själv en stund.

Some people are settling down, some people are settling and some people refuse to settle for anything less than butterflies.

Mitt huvud är som ett jävla myrstacke, går inte att reda ut nånting just nu. Men hur fan kan det vara så svårt att låta nån hålla om och av mig. Känner mig världens fetaste, fulaste och dummaste - hur fan kan jag göra några anspråk för någonting. Eller någon.

Man borde nog inte blogga i sån här sinnesstämning.

Har varit helt förstörd efter jobbet. Vill bara sova...
Paljon kerkesi taas tapahtua. Sain taas tehdä töitä uudessa paikassa uuden ihmisen kanssa. Tai oikeastaan tunsin hänet jo aiemmalta kesätyörupeamaltani, mutta nyt tutustuin häneen paremmin. En uskalla tarkemmin kertoa, kuinka hauskaa meillä oikein oli, mutta välillä sain jutuillani yksitoista vuotta vanhemman varsin rääväsuisen homomiehen punastumaan. (Onko se ylpeyden- vai häpeän aihe, en ole ihan varma.) Siellä pyöritimme kahdestaan lihapullamyymälää, mikä oli "helppoa kuin lasten kivittäminen" (hänen sanoin).

Taas tuntuu kuin olisin taantunut jonnekin todella kauas, yli kymmenen vuoden taa. Olen yhtä epävarma kuin silloin, pelkään tulevaisuutta enkä osaa arvostaa itseäni. Pelkään potentiaalisia parisuhteita, kammoan koulua - onko mitään, mikä ei hirvittäisi.

Miten ihmeessä ihmiset onnistuvat elämässään? Miksi jotkut saavat paremmat lähtökohdat, paremmat eväät elämään, ja jotkut kaiken jopa hopealautasella eteen kannettuna. Mutta ennen kaikkea, miten "tavalliset" ihmiset pääsevät elämässään eteenpäin? Miksi se on minulle niin vaikeaa? Miksi ajattelen ja analysoin kaikkea niin paljon? Mitä oikein haluan, mitä kaipaan, mitä tarvitsen?

Syksyiselle kiitos kiittämisestä! Ja toivotuksista.

Työrupeamasta tuli suunniteltua pidempi, aivan kuten hieman toivoinkin. Lähdin eilen "iltalomalle" ja menen tänään takaisin. Näillä näkymin olen torstaihin asti. Viimeistään sunnuntaina jälleen töihin.

Lähdin eilen mennäkseni tänään viikon - ja kevään - ainoalle luennolle. Pahalta näyttää: nukuin niin pitkään kuin nukutti, ignoroin kaikki puhelimen piipitykset (vaikka olisi todella ollut syytä reagoida) ja vielä pitäisi pakata, käydä ostamassa sukkahousuja (ihan vain varmuuden vuoksi), tiskata, viedä roskat, ajastaa kaikki Tärkeät Ohjelmat... Sukkahousuista tuli mieleen eräs blogi, johon päädyin muistaakseni Syksyisen jonkin postauksen kommenteista...  Vai oliko se omituisiin tapoihin jotenkin liittyen... Ei nyt juuri millään tule mieleen satu silmään (auts), mutta lupaan paremmalla ajalla etsiä. Hursomhelst, blogin kirjoittaja kertoi, kuinka hänellä on komero täynnä kerran sovitettuja sukkahousuja. Olishan mullakin sukahousuja niin koti- kuin työtarpeiksikin, mutta kun haluan juuri tietynlaiset hodet jalkaani vetää. (Sukkahousuista tuli myös mieleen, täytyy soittaa mummolle, sillä on tänään synttärit.)

Näyttää yhä varmemmin siltä, etten sinne luennolle mene. "Enhän mä nyt voi joka paikkaan revetä." Samasta paikasta löysin kiinnostavan tuntuisen blogin, johon syvennyn niin ikään paremmalla ajalla.

Ai niin, Rouva Professori vastasi meiliini ja ehdotukseeni kirjatentistä. Jee! Taas pääsee pänttäämään! Taitaa tosin mennä maaliskuulle, vai kerkekäisinkö mitenkään, jotenkin saada päähäni 486 sivua 24. helmikuuta mennessä??? Kaksi ja puoli viikkoa. Kaiholla muistelen aikaa, jolloin siinä ajassa tuli tehtyä pieniä ihmeitä. Mietintäaikaa ensi viikon tiistaihin, silloin viimeistään pitää ilmoittautua. No, nyt on jotain, mitä miettiä, jos (JOS) töissä on hiljaista!

Heräsin puhelimen sointiin. Toivon sen olevan Töpöhännän. Ei ollut, olikin tyty Crew officesta (on tosin muistiossani hieman toisella nimellä), joka kyseli voisinko tulla töihin. Tänään. Mietin hetken. Toisenkin. Jag tar det. Pääsen kotiin perjantaina, jolloin Töpöhännän pitäisi tulla visiitille, ja menen vielä sunnuntaina yhdeksi päiväksi. Menen myös viimeiselle risteilylle. Vaikka toissa kesänä toisella laivalla kutsuin tätä purkkia vähemmän mairittelevasti (en liten skitbåt), tulee sitä ja ennen kaikkea sen ihmisiä iso ikävä.

Ja nyt kun heittäydyn näin tunteelliseksi, menetän heti tänä iltana hermoni tai työkykyni tai tapahtuu jotain muuta vähemmän mukavaa.
Äh. Hyvin se menee!

Tänään meinasi iskeä ahdistus pelko ja piina (Adventtivesperin sanoin) H.C. Andersen -luennolla. Mietin entistä kaveriani, Rouva Z:aa, joka taas istui tunnilla puuhaten jonkin ihan muun kurssin asioita. Kuinka jotkut voivat olla keskittymättä tunnin asiaan, lukea vain nimeksi ja silti läpäistä kurssin keskivertoa paremmin, tai ainakin sieltä keskiverron ylärajoilta? Itse jos moista yrittäisin olisi uusintatentti tiedossa jo ennen varsinaista tenttipäivää.

Noh. Onneksi opettaja lohkaisi jotakin hauskaa, ja nuo ajatukset väistyivät. Psyykkaan itseni "vaikka väkisin" viemään kurssin kunnialla loppuun - ja läpi: en taaskaan ole turhan nirso arvosanan suhteen, kunhan on hyväksytty. Enköhän jotenkin saa arvosanani puristettua edes kaksi miinukseksi. H.C. -tunti loppui sen verran aikaisin, että kerkesin hyvään jumppaan. Aivan kuin kropassani näkyisi jo jotakin kaikkien näiden aerobikien ja kuntopiirien ja reisi-vatsa-peppujen jälkeen. Money well spent.

Rohkaistuin meilaamaan Rouva Professorille praktikumista. Ihan pokkana vaan. Jos tekisin kahden ovarin kirjatentin ja kirjoittaisin yhden ovarin esseen, "8-10 sivua, referoivampi, pienempi analyysi", raapustin viime syksyn vastaanotolla vihkooni. Rima alas. Kyllä se siitä.

Jos ei uni pian tule, voikin hetken horrostaa ja sitten keittää kahvit, odotella lehteä, jonka taas tauon jälkeen pitäisi luukusta kolahtaa. Nyt tiukka linja, ettei taas jää kauheita kasoja nurkkiin roikkumaan.

Yhden asian olen itsestäni huomannut: lukeminen ei taida olla mun juttu. Se ei tunnu kiinnostavan oikein missään muodossa, ei pakkona, harrastuksena, ajanvietteenä. En jaksa istua ja lukea. Pitäisköhän mennä salille kuntopyörän selkään tenttikirjoja tavaamaan? Ja kaikkia niitä klassikoita, jotka "jokaisen edes kerran elämässään täytyy lukea".