Guernica

Verkkoyhteydet olivat koko viikonlopun oikukkaat. Mutta nyt kun ne taas toimivat, en tiedäkään, missä oikein seikkailisin. Tärkeät blogit on jo luettu, tv-ohjelmat tarkistettu, postilaatikoillakin käyty.

Ahdan napaani dumleja, jotka sain eilen Puolalaiselta. "Sitter fint runt här," hän sanoi ja taputti vyötäröäni. No, menen illalla jumppaan polttamaan ne pois. Sain kuulla yllättäviä asioita hänestä. Ja kerroin hänelle yhden suuren asiani.

Kirjoitin ostoslistan, mutta kauppaan meno on jotenkin ylivoimaista. Ja syöminen täysin yliarvostettua. Huomenna pitkästä aikaa kouluun. Joka sekin tuntuu niin kovin vaikealta. Mietin jo melkein tosissani loppujen lukujen lykkäämistä, töihin, jopa naimisiin menoa - mutta kenen kanssa. Joskus tuntuu, että elämää olisi niin paljon helpompi kestää jonkun toisen kanssa. Tuntuu myös, että jos en pian päästä jotakuta maailmaani, en osaa enää olla kenenkään kanssa. Tai sitten luotan siihen ikivanhaan ajatukseen "Se Oikea loksauttaa kaiken paikoilleen".
En tiedä. Mitte midagi ma ei tea.