« How queer | Hemsida | Höh. »
22/01/2006
How queer
Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.
Haastajani sanoin vaikeampaa kuin kuvittelinkaan. Koko matkan kouluun ja takaisin pohdin tapojani, mitkä niistä ovat oikeasti tapoja, mitkä tarpeeksi omituisia ja mitkä liian omituisia. Toinen ongelma on, etten tiedä, keille viidelle panisin vahingon kiertämään.
1. Hoen päässäni kaikenlaista tyhmää, esimerkiksi lauluja, runoja tai muita hyvinsoljuvia pätkiä, yhtä kerrallaan, monta kertaa peräkkäin yhä uudestaan ja uudestaan. Myös pelkkä musiikki voi jäädä päähäni, kuten tässä päivänä eräänä Turkin euroviisuvoittaja vuodelta X.
"Ihminen ei voi elää vetämättä, kukaan ei voi olla vetämättä", "Tönet ihr pauken, erschallet Trompeten" "I'm still I'm still Jenny from the block"
2. Revin nahkaa kynsien ympäriltä.
3. Heiluttelen ja kahisuttelen (=hieron jalkateriä toisiaan vasten) varpaitani. Auttaa etenkin karpulaisessa olotilassa, vie huomion pois Joona ja valas -fiiliksestä (jokin hakkaa sisuskaluja ja tahtoo ulos).
4. Listaan valloitukseni skottiruutuiseen vihkoon. Sieltä löytyy merkintä jokaisesta suutelemastani henkilöstä.
5. Kotona kahvitellessani kaadan kupin aina vain puolilleen. Tämä siksi, että kahvi jäähtyisi ja olisi juotavaa nopeammin. (Joskus se sitten jäähtyykin liian nopeasti ja pitää kaataa lämmikettä... jonka jäähtymistä saa taas odotella...)
Haastan ainakin miskatinkan. Mukan meinasin myös haastaa, mutta joku ehti ensin.
17:42 Permalink | Kommentarer (0) | Tipsa en vän!
The comments are closed.