Guernica

Syksyisen joulusta olen jälleen kerran iloinen siitä, että pystyin pitämään oman pääni ja viettämään joulun juuri niin kuin halusin. Hyvänä apuna siihen on ollut kuoro, jonka esiintymiset ja sopraanojen vähyys lähes velvoittavat olemaan paikalla. Muutoin olisikin ollut vaikeaa pitää pääni mummoja ja muita sukulaisia vastaan.

Syy näihin kaukana suvusta -jouluihin on eräänä edellisenä jouluna tätini kanssa käyty lihava riita. Kyse oli niinkin pyhästä asiasta kuin punaviinistä ja sen kristillisestä tasajaosta (emme ole niin happoja kuin välillä näiden kirjoitusten perusteella voisi kuvitella). Siitä kehittyi niin mahtava yhteenotto, että sitä vielä näin kahden vuoden jälkeenkin isäni kanssa analysoimme. Tuon selkkauksen jälkeen ei suhteeni tätiin ole enää ollut samanlainen. Pikkutyttönä hän oli idolini, nyt hän on "vain ihminen". Ihminen, jonka kiertäisin kaukaa, jos emme olisi sukua toisillemme ja tapaisimme jossakin muussa yhteydessä.

En pakoile pelkästään jouluja, vaan kaikenlaisia tilanteita, jossa joutuisin viettämään yli kaksitoista tuntia hänen kanssaan samassa tilassa. Tapaninpäivän iltana isäni soitti ja tilitti omaa jouluaan. Ja taas olin iloinen etten päässyt siitä kaikesta osalliseksi. Koskakohan täti alkaa epäillä jotain, kun aina kieltäydyn kutsuista.