Guernica

ja nukahtamatta enää uudestaan kirjoitin mielessäni tänne jotakin Todella Hienoa ja Viisasta. Mitäköhän se mahtoi olla.

Jotain siinä oli tappelemisesta, A Constant Battle kuului otsikko. Pohdin, mikä elämästäni aina välillä tekee niin kovin sietämätöntä. Muun muassa taistelu olemassaolon oikeudesta, omasta tilasta, paikasta maailmassa. Taistelua tilasta käydään lähes päivittäin talomme pyöräkellarissa.

Siellä ei ole mahdollista liikkua ilman että kaataisi yhtäkään pyörää tai ainakin kolhaisisi muutamaa. Siellä vallitsee viidakon laki, eikä aamulla tyhjäksi jättämäni paikka ole ollenkaan varmasti tyhjä enää illalla tai iltapäivällä. Lisäksi vuokranantaja (= opiskelija-asuntosäätiö) on jo monta vuotta uhonnut tyhjentävänsä kellarin hylätyistä menopeleistä ja muusta siellä turhaan tilaa vievästä rojusta, mutta mitään ei vielä tähän syksyyn mennessä ole tapahtunut. Rasitus.

Vaihdetaanpa puheenaihetta, ennen kuin menee kyttäämiseksi.

En tiedä, johtuuko ihmisestä vai hänen iästään, mutta en osaa olla nuorten miesten, poikien kanssa. Catherine Zeta-Jonesilla ja Michael Douglasilla on tasan kaksikymmentäviisi vuotta ikäeroa. Eräs tapailemani [minua] vanhempi mies kertoi lukeneensa eräästä Zeta-Jonesin haastattelusta tämän tienneen aina päätyvänsä yhteen itseään vanhemman miehen kanssa. Idolini on Einojuhani ja Sini Rautavaara kahdenkymmenenyhdeksän vuoden ikäerollaan.

Minun tuleva puolisoni on enemmän kuin todennäköisesti minua vanhempi. Todella harvoin huomioni kiinnittää joku ikäiseni poika, ja sama taitaa toimia myös toisin päin: jos joku uskaltautuu minua jututtamaan, on se harvemmin mikään nuori poika, paremminkin noin puolitoista kertaa ikäiseni mies. Joskus mietin, ovatko suhteet vanhempiin miehiin keino mennä siitä missä aita on matalin. Heidän kanssaan ei tarvitse olla tosissaan, hyvin harvoin heillä on tarjota mitään pitkäaikaista tai pysyvää. Eikä itsekään todella tarvitse panna mitään peliin. Suhteen päätyttyä voi kuitenkin sivaltaa toista sanomalla "mä olisin ollu valmis panostamaan tähän suhteeseen, mä ainakin olisin oikeesti halunnu että tää olis toiminu" ja palata huojentuneena yksin omaan kotiinsa.

Ehkä nyt olisi hyvä aika todella olla yksin ilman mitään häröjä itsetunnonpönkityssuhteita. Voiko miesten kanssa olla kaveri? Vaikeaa sellaisen kanssa, joka on ihastunut, ellei hän satu olemaan todellinen herrasmies, osaa olla vonkaamatta. Mahdotonta sellaisen kanssa, jolla ei ole tunteita minua kohtaan - kukas minua sitten ihailee? Joo-o. Ympäri käydään, yhteen tullaan. Ehkä nyt olisi hyvä aika olla yksin.