Guernica

Osaisinpa, jaksaisinpa kirjoittaa kaunista, koherenttia tekstiä - mutta en vain osaa jaksa viitsi pysty. Niin paljon sälää, sirpaleita, jotka eivät liity toisiinsa, mutta kuitenkin kaikki liittyy tavalla tai toisella kaikkeen.

Madonnan sivulla soi taustalla valikoima Rouva Popin Kuningattaren valikoituja hittejä, noin kymmenen kappaletta, ja ensimmäisenä pukkaa päälle tuorein biisi Hung up. Madonnamaisen tyylikäs sämpläys Abban teoksesta Gimme! Gimme! Gimme! (A man after midnight). Jopa niin iskevä, että mietin, pitäisikö vetää tämä ja seuraava kuu puuroa ja muuta kaapin perältä löytyvää, ja sijoittaa vaivalla ansaitut pennoset Rouva Guy Ritchien Confessions on a Dance Flooriin, josta eräässä haastattelussa sanotaan "uptempo and bristling with energy".

Hassua, miten pitkä ja toisaalta yhtä aikaa lyhyt aika viikko on. Viime maanantaista on tosiaankin vasta viikko. Viime viikonloppuna olin aivan toisenlaisissa maisemissa ja tunnelmissa. Tänä viikonloppuna olin entisessä kotikaupungissani pitkästä aikaa, näin vanhempiani ja sukulaisiani ja Nasuakin. Sunnuntaina juhlittiin serkun 18-vuotissynttäreitä, eli oli ihan "asiaakin" sinne "Itä-Suomeen". Melkein meinasin jättää menemättä. Mutta sitten mietin, koska olen viimeksi nähnyt kaikkia niitä ihmisiä, ja kuinka kurjalta minusta kuitenkin tuntuisi, jos en menisi. Lauantai-iltapäivänä selvittyäni tiskivuoresta tein pikaisen päätöksen ("Quick decision!") ja panin tuulemaan. Vermeet kasaan ja äkkilähtö junalle. Kolmenkymmenenseitsemän minuutin kuluttua päätöksestäni seisoin asemalaiturilla junalippu kädessä, yhdeksän minuuttia aikaa junanlähtöön.

Tänään tartutin hymyn! Junassa matkalla tänne sen seisoessa eräällä suurella asemalla muuan mies tuli rappusia alas laiturille. Hän katsoi suoraan minuun. Katsoin takaisin, ja aloin hymyillä. Hän ei kääntänyt katsettaan, vaan hetken päästä hänenkin kasvonsa valaisi iloinen hymy! Omaa hymyäni jatkui vielä hyvän matkaa junan lähdettyä asemalta. Ehkä myös hän kulki ainakin pätkän matkaa hymy huulillaan.

Pelle Svanslös on vallannut suuren osan ajatuksiani kummitellen mielessäni harva se hetki. Naisellisen kierosti luotan siihen, että olen tehnyt lähtemättömän vaikutuksen häneen ja hänkin aina silloin tällöin saa itsensä kiinni ajattelemasta minua!

Mamma ja Mies lienevät päätyneet purkamaan kihlauksensa. Olisiko kaikki tämä voitu estää etenemällä hiukan hitaammin? Voi olla. Tai sitten sovittamattomat erimielisyydet olisivat nostaneet päätään myöhemmin, kun olisi jo ollut yhteiset tilat ja torpat ja ero olisi ollut monta kertaa vaikeampi ja sotkuisempi. Vaikeahan se on varmaan nytkin, sitä en kiellä, ja voin vain toivoa, ettei Mamma menetä toivoaan kokonaan. Jossain on hänellekin joku, on oltava! Niin kuin kaikille meille. (Voisiko minun jokuni olla Pelle Svanslös?)