Guernica

En olisi uskonut, että tuntuisi tältä. Koko homma olisi miljoonasti helpompi, jos siihen ei olisi sekoitettu näin paljon tunteita. Mutta sitä Sinä halusit. Toisaalta olen kahden vaiheilla: voisin tallettaa Sinut kuviksi muistoihin, sanoiksi päiväkirjaan, enkä muistella kuin joskus salaa hyvällä. Voisin myös antaa Sinulle paikan mielessäni, sydämessäni, ajatuksissani, antaa Sinun asettua taloksi minuun. Edellinen olisi monestakin syystä parempi. Jälkimmäinen kuitenkin todennäköisempi.  

Eilen vihdoin itkin. Itkin myös, kun soitit. Olin juuri ajatellut Sinua - ja samassa puhelin soi. Oli yhtä aikaa ihanaa ja kauheaa puhua kanssasi. Ihanaa kuulla äänesi, kauheaa kuulla se toistaiseksi viimeistä kertaa. Toistaiseksi olemme erossa, kaukana toisistamme, poissa toistemme elämästä. Poissa silmistä. Muttei mielestä. Aina kun Sinua muistan, teen sen lämmöllä. Ja kaipauksella.

Tänä aamuna radiossa soi pitkän pitkästä aikaa PMMP:n Oo siellä jossain mun. Se osui ja upposi, olkoot jonkun mielestä vaikka kuinka yksinkertaista tusinamusaa, mutta se oli juuri siinä. Ehkä joskus vuosien päästä meilläkin on aikaa, aikaa toisillemme, aikaa yhdessä. Koulun jälkeen, ennen kuoroharjoituksia (keskiviikko, muistathan!) pyörsin kaikki cd-levyjä koskevat pyhät päätökseni ja marssin Anttilaan ostamaan Kovemmat kädet. Koko levy on hyvä, yllättävän hyvä, mutta eniten kuuntelen kappaleita kolme ja neljä.

Nautin joka hetkestä, jonka sain kanssasi viettää.