Guernica

Kerrankin revin itseni ajoissa ylös. Keitin kahvit, luin lehden, puin päälleni, vein roskat, pakkasin repun. Vielä jäi aikaa läksyjen lukemiseenkin (olihan minulla tosin ollut viikko aikaa niitä lukea). Olin jo ihmeen ajoissa valmis lähtemään opinahjooni.

Vaan kuinkas.
Vielä jostakin itsellenikin tarkemmin määrittelemättömästä syystä päätin jättää fäärin alkeiskurssin. Ehkä syitä on monia. Raapustaessani nimeäni ilmoittautumislistaan en ollut oikein varma valinnastani. Eilen aerobikissa tajusin, mistä "pihallaolo" joskus, usein johtuu. Jos tulee sellainen olo, ettei ohjaaja itsekään tiedä, mitä pitää tehdä, mitä ohjaamisesta tällöin tulee? Hokasin kyllästymiseni, ärsytykseni, pihallaolemiseni varsin usein johtuvan puutteellisista ohjeista. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin ensin huonosti suunniteltu tehtävä, puutteellinen ohjeistus ja sitten ohjaajan suusta aivan liian usein kuuluvat "oho, sori", "nyt mä menin itekin ihan sekasin", "tota joo, otetaan vielä alusta".

Ja takaisin fääriin. Aloin miettiä, kuinka kiinnostunut oikeastaan olen Färsaarista tai fäärin kielestä. Viime viikolla opettaja kyseli meiltä mielikuviamme Färsaarista. Minun ajatukseni erosivat aika lailla muun ryhmän mainitsemista asioista. Mieleeni tulee kylmä ja jää. Ehkä mielessäni sotken sen Grönlantiin. Aivan ensimmäinen ajattelemani asia tosin on, ei suinkaan lampaat, kuten muilla ryhmäläisillä, vaan jonkin einesvalmistajan mainos 1980-luvulta: "kalapuikko uusi suoraan Färsaarilta".

Uskottelin itselleni, että voin syventyä muihin tärkeämpiin, jo rästissä oleviin ja pian sinne asti ehtineisiin tehtäviin, jos en mene tuolle kurssille. Voin hoitaa kaikki ne vähät tehtäväni paremmin, kun ei tarvitse stressata tuosta puolihuolellisesti suunnitellusta kurssista, johon kiinnostus on kymppi ja motivaatio miljoona. Itseään on niin helppo pettää.