Guernica

Mikäköhän tulee olemaan tämän kesän tunnari? Viime kesänä sain salapoliisina ottaa selville laivan sisäisessä radiossa nuorisokanavalla soineita biisejä. Lyhyestä virsi kaunis, dekkariprosessi tutustutti minut tarkemmin muun muassa Ministry of Soundiin. Viime kesää määrittävät, värittivät Michael Woodsin Solex (Close to the Edge), Da Buzzin Wanna be with me sekä kaikkein eniten päässäni soinut Soda Club feat. Hannah Althea Heaven is a place on Earth (Red Code Mix). Varsin suppea kuvaus musiikkimaustani, mutta noiden tahdissa oli hyvä petailla, ja muilta laivan kanavilta tuli jotakin paskajatsia (Katjan & Mikan termi) tai muuta hissimusaa.

Jännittää ihan sikana mennä töihin. Onkohan laivalla vielä tuttuja töissä? Mitä joudun tekemään? Onko laiva enää entisensä? Ainakin yksi äijä sieltä on lähtenyt, yksi viime kesän tuttu käy tuolla välillä ekstraamassa, toinen ehkä vaihtoi kokonaan tuonne. Kunpa maineen ei olisi kovin hurja eikä tervehtisi minua heti laivaan astuttuani. Toisaalta harmi, ettei Copp enää ole tuolla töissä; olisi edes yksi tuttu, jonka kanssa puhua paskaa ja viettää aikaa. Toisaalta hyvä; ei tule kiusauksia.

(Nupit kaakkoon - Heaven is a Place on Earth!)

Heavenista vielä: altistuin äänille kuin ne kuuluisat kuolaavat koirat. Opin varsin nopeasti, mihin aikaan tämä kyseinen kesäni hittibiisi tuli radiosta, ja pidin huolen, että olin sellaisessa hytissä, jossa radio toimi. Kaikki ämyrit täysille! Lisäksi se tuli keskellä päivää, kun meillä oli vapaata. Etenkin loppukesästä olin siihen aikaan kuntosalilla, ja hauiskääntöjä tai jalkakyykkyjä meni taas kevyesti parikymmentä lisää, kun tämä raikasi taustalla.

Kylläpä jännittää mennä töihin. Onneksi ei tarvitse mennä pitkäksi aikaa. Elleivät pyydä jäämään. Ainakin toissa kesänä tämän osaston ihmisiä pyydettiin jatkuvasti jäämään omien passiensa perään vielä ylimääräiseen passiin. Saas nähdä.

Kyllä muuten jännittää mennä töihin.

The Keys to My Heart

I am attracted to those who are unbridled, untrammeled, and free.

In love, I feel the most alive when things are straight-forward, and I am told that I'm loved.

I'd like my lover to think I am stylish and alluring.

I would be forced to break up with someone who was emotional, moody, and difficult to please.

My ideal relationship is lasting. I want a relationship that looks to the future... one I can grow with.

My risk of cheating is zero. I care about society and morality. I would never break a commitment.

I think of marriage something I've always wanted... though I haven't really thought about it.

In this moment, I think of love as commitment. Love only works when both people are totally devoted.

I am

Tofukkaan blogista bongattu. Tässä ollaan nyt sitten keski-ikäisiä, vois noin niinku ajatella...

I Will Die at Age 55

55 Not bad, considering my super-wild lifestyle Want to live longer? Try losing a few bad habits. But hey, who wants to live forever?!

Vanha Klamydia-biisi tuli mieleeni, kun torjuin muurahaisia omin keinoin. Myrkyttäjä kävi kyllä. Soitto, jota aiemmin ihmettelin, purnasin, oli joltakin huoltomieheltä, joka soitti ilmoittaakseen myrkyttäjän tulevan seuraavalla viikolla. Maanantaina olin vielä 80-vuotisbileiden jäkimainingeissa, ja kesken saunankuurauksen Myrkyttäjäsetä soitti. "Juu mee sinne vaan", kehoitin.

Ja hän oli tullut, myrkyttänyt, poistunut. Taisi tosin jättää hellantakusen käsittelemättä. Ikään kuin merkiksi, vihjeeksi olin vetänyt hellan noin viisi senttiä seinästä irti. Puuttuiko ymmärrystä tai puhtia, kun ko. nurkkaan ei ollut puututtu sen kummemmin. Muurahaisia tunki yhä jostain raosta työ- ja tiskipöydälle. Seuraavan päivän kulutin peppu pystyssä keittiön lattialla koittaen selvittää kutsumattomien alivuokralaisteni kulkureittiä. Nasu-parka sai kuulla valitustani asiasta. Hän neuvoi odottamaan kolme päivää myrkytyksestä, ja sitten ottamaan yhteyttä myrkyttäjään. Keskiviikkona olin jo aivan valmista kauraa. Vihdoin, aikani seurattuani erästä pikku vipeltäjää, paikallistin heidän kulkuaukkonsa. Mietin, mitä teen, soitanko sedälle, koitanko itse häätää niitä, teenkö uuden ilmoituksen...

Hätä ei lue lakia. Tiskipöydälläni oli pullo eteeristä laventeliöljyä, ollut siinä jo ties kuinka kauan, varmaankin muutosta saakka. Pirskottelin sitä jokaiseen koloon, josta kuvittelin murkkujen voivan pungertaa itsensä ihmisten ilmoille. Ja sain samalla varsin kokonaisvaltaista aromaterapiaa. Hyvähyvä. Good thinking!

(Hetken päästä tuosta käsittelystä tein retken "Varastovalintaan" ja ostin kunnon aineet, kemiallinen ase, kuten Nasulle tässä yhtenä päivänä sanoin tapettuani sillä sokeritoukkia, Bio Kill. Tappaa ainakin talossa ja ehkä myös puutarhassa, vähintään yhtä tehokkaasti kuin Raid. Kävin äsken kaupassa, ja kotiin tultua nenääni kävi vieläkin vieno laventelin tuoksu. On onneksi jo haihtumaan päin.)

Vastaanpa itse esittämiini kysymyksiin...
(Kun itse kysyy ja itse vastaa, saa mieleisensä vastauksen.)

Googlailu paljasti ko. lääkettä käytettävän vaikka mihin eri tarkoitukseen. Eli ehkä Nasuni popsii sitä alati juilivaan selkäänsä ja hartioihinsa. Ei silti pidä luulla, etten ota asiaa jossain vaiheessa puheeksi. Itseni tuntien teen sen aivan varmasti - hetki ja tilanne vain pitää valita, ettei mene ihan tappeluksi. Tai ehkä pitäisi yllättää itsensäkin, tehdä poikkeus ja antaa asian olla. Lienee paras vaihtoehto!

Meanwhile, on the other side of the world:
(Terence Trent D'Arby)

Mitä Fröken tekee? Ei ainakaan lyhennä "ennen töitä tehtävä" -listaa. Lakanat silitin, sääret trimmasin. Tiskit, roskat, enkunaine, pakkaus, tuikitärkeät telkkaohjelmat. Lehden panin kesätauolle maanantaista. Apropos, Lauantaiextran horoskooppi lateli minulle jotakin hämmentävää ja Nasulle jotakin [minussa] mustasukkaisuutta herättävää:

Jellona: Tavallista suurempi kiinnostuksesi oman itsesi muuttamiseen näkyy myös ulospäin ja siksi keskustelet syvällisesti elämänkumppanisi kanssa. Tapaat pitkästä aikaa henkilön, jolta saat uusia virikkeitä työelämääsi.

Kalat: Hauskoja yllätyksiä osuu tiellesi tuon tuostakin. Kaikessa myönteisyydessäsi saatat nyt sortua tuhlailemaan, joten ole tarkkana. Avoimmuutesi ja iloisuutesi vetää vastakkaista sukupuolta puoleesi kuin magneetti.

Näin meillä.

(Kuka on suomeksi utelias? Aatu on avulias, Jaakko laiska, mutta utelias... Ei millään tule mieleeni. Kissahan on se, joka kuoli uteliaisuuteen... Miauh!)

Viimeksi Nasun luona ollessani, viime viikonloppuna, näin hänen kylpyhuoneessaan (ihan näköisällä, huom!) lääkkeitä. Toiset oli aina silloin tällöin verenluovutuksesta mukaan tyrkättävää rautaa, toiset jotakin tripo... klotri... mitä-se-nyt-oli. Suosituskolmiolääkettä kuitenkin. En ruennut asiaa sen enempää ihmettelemään tai utelemaan, mutta koitin painaa nimen mieleeni, jotta voisin tyydyttää uteliaisuuteni Yliopiston Apteekin nettisivuilla. Unohdin asian kokonaan.

Isäni soitti noin puoli tuntia sitten. Ensin tuli viesti, joka sai minut polkemaan läppärini käyntiin, kurkistaakseni josko hän olisi messenger-linjoilla. Ei ollut. Sitten tuli soitto. Tärkeitä Asioita puhellessamme muistin asian aivan yhtäkkiä. Nimeä en muistanut, ja ensin sainkin eteeni jonkin aivan muun rohdon tiedot. Kokeilin toista hakutermiä. Mitä löysinkään:

Lääke lievittää vaikeaa, usein ilman selvää ulkoista syytä alkanutta masennusta, etenkin jos siihen liittyy unettomuutta.

Mielessäni pyörii tuhat ja yksi asiaa, enkä millään malttaisi odottaa iltaan, vielä vähemmän huomiseen, että pääsisin puheisiin hänen kanssaan. En edes tiedä, mitä hänelle sanoisin.

Mietin vieläkin, melko usein, Everstiluutnanttia; niin moni asia muistuttaa hänestä. Yleensä en mieti mitään sen kummempaa, nämä ajatukset eivät saa verenpainettani nousemaan. Välillä kuitenkin saan itseni kiinni muistelemasta menneitä ja huomaan haikailevani jopa entäs jos -ajatuksissa. Mietin, millaista elämäni olisi nyt, jos olisimme vielä yhdessä? Olisiko elämäni samanlaista kyttäämistä ja kitkuttamista kuin yhdessäollessamme? Olisiko minusta joka tapauksessa kasvanut tällainen kun olen nyt? Olisinko jotain jäänyt kokematta?

Entäpäs jos.

Love hurts. Se rakkaus satutti, ja pahasti. Mutta, kliseisesti, en olisi se, mikä olen, ilman sitä rakkautta, kokemusta. Eihän se ollut pelkkää tuskaa ja kärsimystä, mukaan mahtui hyviäkin hetkiä. Opin häneltä paljon, viimeksi eilen kerroin eteenpäin jotakin hänen minulle sanomaansa. Sitä kaikkea hyvää ei vain ollut tarpeeksi, en tuntenut oloani turvalliseksi, luottamus puuttui, ilmeisesti molemmin puolin. Kun tilanne oli se, mikä se oli, olisin varmasti menettänyt mielenterveyteni (lopullisesti), eikä ruumiinikaan olisi kauaa kesänyt prakaamatta, jos suhteemme olisi jatkunut.

Ja siltikin aina välillä mietin, millaista elämä Everstiluutnantin kanssa olisi.

Eilen oli kuorokauden päättäjäiset, oltiin koko koko kevään ajan pienentynyt kuoro yhdessä syömässä. Johtaja istahti minua vastapäätä ja jutteli mukavia, kuten aina. Ja vasta tänään muistin, miksi oikeastaan pitäisi olla vihainen tai edes vähän tuohtunut hänelle: on kuin hän tahallaan ajaisi kirkkokuoroa alas, jotta saisi sen paikalle silmäteränsä, naisten lauluryhmästä kamarikuoroksi paisuneen lauluyhtyeen.

Olimme jo aikaisemmin sopineet menevämme KooKoon kanssa jatkoille ruokailun jälkeen. Näin teimme. Kyselimme, olisiko joku halunnut liittyä seuraamme, mutta kukaan ei ilmoittautunut. Joidenkin kanssa halattiin, toisten kanssa käteltiin, ja joillekin vain huikattiin hyvätkesät ja nähdäänsyksyllä.

Ilma ei ollut kovinkaan lämmin ja pari pisaraakin tipahti, joten terassia emme edes harkinneet, vaan suunnistimme Kouluun. Istuimme viinituvassa, siemailimme juomiamme ja puhuimme Tärkeitä Asioita. Ruodimme kuoroasiaa, jota jo aiemminkin olemme vakavasti pohtineet. Kirkkokuoro on paljon mukavampi kuin kamarikuoro. Eilen mieleeni tuli ajatus, jonka sanoin ääneen myös KooKoolle: ehkä pidän siitä enemmän siksi, että siellä minun on helpompi olla huomion keskipiste. Ikuinen narsistinen ekshibitionisti. Vai olisiko ekshibitionistinen narsisti?

Jossakin vaiheessa iltaa paikalle pyrähtivät ja seuraamme liittyivät KooKoon mies ja tämän työtoveri. Keskustelumme eivät häiriintyneet, ja varsin sujuvasti huutelimme toistemme pöytiin (kuorotapahtumissa ko. ilmaisusta on tullut jo vakio: emme koskaan mahdu kaikki saman pöydän ääreen, ja niinpä keskustelua käydään toisinaan pöytienkin välillä - jolloin joku aina heittää huutelusta vieraisiin pöytiin. Aina yhtä huvittava heitto!) ja sanailimme jotakin aiheesta tai aiheen vierestä.

Vaikka MK oli huolissaan vaimostaan, aivan aiheellisista, terveydellisistä syistä, otimme "toiset". Ja sitten "vielä yhdet". Vihdoin päätimme täydessä yhteisymmärryksessä lähteä koteihimme ja jatkaa ensi kerralla. Mutta: voi ei, siellähän sataa! K:lle & M:lle ei huoli eikä mikään - he asuvat aivan keskustassa. Minua sen sijaan odotti viiden kilometrin, puolen tunnin pyöräily. Paitsi että. "Etköhän ota pyöräs ja tuu meille yöks." Näin tehtiin, ja vietin yöni heidän sohvallaan. Majoitus saa *****½, kaikkea löytyi hammasharjasta yöpaitaan. Yösukatkin olisin saanut!

Aamu oli tahmea. En kai ole tulossa vanhaksi - noin vähän alkoholia ja tuollainen dagen efter. Päätin lähteä käymään kotona ennen Huru-ukon tenttiä. Myötätuulen ansioista matka meni varsin joutuisasti. Olo ei ollut paras mahdollinen, eikä porottava aurinko sitä helpottanut.

Tänään tein jotain sen sijaan että olisin jättänyt tekemättä ja kärvistellyt koko päivän. En tosin ole kovin ylpeä tekemästäni. Eräässä matkan varrella olevassa valo-ohjatussa risteyksessä minulle oli vihreä ja risteävän tien kulkijoille siis punainen. Eräs auto, jolle siis paloi punanen, lipui pääopastimen ohi keskelle suojatietä ja edelleen risteykseen. Mikä lie hetkellinen sokeus tai muu yllättänyt. Mutta silti. Aika edesvastuutonta. Kun olin kohdalla, iskin nyrkillä tämän punaisen auton perään. En liian lujaa, mutta tarpeeksi tuntuvasti. Ja heti tämän tehtyäni jalkani alkoivat täristä ja mietin, koska hän yllättää minut jonkin mutkan takaa ja alkaa huutaa tai vaatia korvauksia tai jotain.

Menin tenttiin bussilla, koitin vielä vähän lukea. Olisi kannattanut keskittyä eilisiin tärppeihin kirjan sijaan. Mutta kuitenkin. Viisi kysymystä, neljässä niistä vaihtoehtoisia kysymyksiä. Vastasin näihin neljään jotakin. En lähtenyt ensimmäisenä, mutta jälkeeni jäi vielä monia. Suunnistin laitokselle lukemaan spostit ja ilmoitustaulun. Kesätentti on kyllä 2.7., mutta siihen olisi pitänyt ilmoittautua JO 20.5. Että se siitä. Jos ei nyt mene läpi, niin pitänee yrittää joko uudestaan syksyllä tai keskustella Huru-ukon kanssa, josko voisi sopia jotakin. Ilmoittauduin myös läsnäolevaksi yliopistoon ensi lukukaudeksi, sekä viron kirjallisuuden kesätenttiin.

Krille oli muistanut minua eilen. "Ja nu är det på klockslaget precis ett år sen vi hade vår första träff fan va tiden går." Onko siitäkin jo vuosi? Aika juoksee nopeammin kuin pieni humanisti raahustaa (Ismoa mukaillen).

Ahvenanmaalainen on jo pitkään kärttänyt minua luokseen tänä viikonloppuna. Eilen hän soitti, kun istuskelimme Koulussa. Vastasin, ja kerrankin ääneni oli iloinen - HOPSin (6,4% - vaiko enemmänkin) suotuisalla myötävaikutuksella. Rohkeutta ei tarvinnut paljoa kerätä, kun sanoin, etten aio tulla. "Du ska ha det så bra så hörs vi igen. Nu ska jag gå och ta en öl till."

Vielä englanninaine. Niin ja Grammatik Ib:n. Sitten voi Nasun sanoin hetkeksi rentoutua ja sitten taas täysillä. Fil.yo -> Fil.mag. koko ajan yhä lähempänä!

Puoli kaksi sammutin telkan ja koneen ja menin peiton alle, tarkoituksenani ottaa pienet nokoset ja sitten jatkaa englannin esseetä. Sterkoissa soi Robbie Williams, tuli yhtäkkiä hinku kuulla "Better Man", ja kello soi 4:30. Heräsin kyllä siihen, mutta taas loksahti torkuttamisen puolelle. En olisi millään halunnut herätä, nousta, pois peiton alta lämpimästä. Silmäluomet painoivat todella raskaina. (Toivottavasti se on ainoa raskaus minussa.) Kymmentä vaille kahdeksan oli pakko.

Keitin kahvit, vaikkei siihen oikeasti olisi ollut aikaa. Hah. AINA on aikaa kahville. Repiessä itseäni ylös ensimmäinen sana suustani oli se v-alkuinen. Toinen oli Will&Gracesta poimimani "Morning...Sickness". Kun kirjoitin tuon päiväkirjaani (sitäkin kerkesin hitaassa kiireessäni täyttää), piti varmuuden vuoksi muistuttaa itseänikin ja huomauttaa suluissa sen olevan W&G-sitaatti, ei kirjaimellinen huomio omasta aamustani.

Hiukan myöhässä lähdin polkemaan koululle. Ja hiukan myöhässä sinne saavuin. Ensimmäinen esitys taisi olla jo pidetty, tulin juuri sopivasti seuraavan alkaessa. Sen jälkeen opettaja palautti tiistaiset kokeet, kävimme ne pikaisesti läpi (eipä niissä paljoa läpikäytävää ollut), ja se oli siinä. Jossain vaiheessa kuulin hänen mainitsevan sanan extension, ja jäin tunnin jälkeen kärkkymään jutellakseni asiasta. Kysyin, mihin aikaan hän haluaa paperit tänään. "Ei sillä niin väliä, olen täällä seitsemään asti", vastasi. "Tai voit palauttaa ensi viikolla, jos haluat."

Jeejee. Taas yksi määräaika, jolle halveksivasti tuhahtaa, no respect. Ei vaan, pakkohan se on koittaa vääntää, mieluiten tänään tai huomenna. Onkohan mulla jokin alitajuinen... mikskä sitä kutsuis, onko vaistot alitajuisia? Jokin aisti, joka paljastaa, keiltä voi flirtata lisää aikaa ja keiltä sitä en ikinä kehtaisi pyytää vaan kaikessa hiljaisuudessa jätän vain tehtävän palauttamatta.

Weird things: juuri eilen ja vähän tänäänkin ajattelin kavereitani, siskoksia. Toisen kanssa riitelin hiukan kevään korvalla, emmekä oikeastaan ole sitä sopineet. Moikkaamme kyllä sivistyneesti, jos esim. laitoksella törmäämme, mutta siihen jää kontaktimme ja kommunikointimme. Ajattelin, ettei hänen siskonsakaan, ihan sisarellisesta solidaarisuudesta, enää aio olla kanssani tekemisissä. Just as well, ajattelin, enpä ole hänen seurassaan oikein koskaan osannut, voinut olla oma itseni (kuka se sitten onkaan, mutta aina on ollut tunne, että esitän jotain, mitä en oikeasti todellakaan ole). Ja nyt juuri, viisi minuuttia sitten, pukkasi viestin: "Miten olis lounastreffit tänään? Esim. klo 12 [ruokalassa]?" Mitä, jos pokkana vastaisin: "Ou nou, tänään on just se päivä viikosta, kun en syö".

Pian pitää joutua viimeiselle Huru-ukon tunnille. Toivottavasti tentti ei ole siirretty täksi päiväksi. Muuten olen in todella deep sh*tissä. En varmaankaan saa tentistä paljoa enää pelastettua, mutta kesätentti taitaa olla heti seuraavana päivänä kuin suomen kielen. Sinnehän mä hyökkään. Uusinnat kunniaan.

Miksei elämää voi uusia?