Guernica

Mietin kovasti, miks miehen kanssa ollaan niin usein sukset ristissä. Missä vika, kenen syy? Yks mietinnän tulos on, ettei me kaikesta huolimatta sovita toisillemme, ja jotta homma toimis, pitäis kummankin muuttua niin ettei enää oltais omia itsejämme. Toinen taas on, että en kerta kaikkiaan osaa olla toisen ihmisen kanssa. En koko aikaa. Hetki menee hyvin, mut sit alkaa yhteiselo ahistaa. Toisaalta eksän kanssa oltiin erillämme, eikä homma siltikään toiminu. "But what they have in common is you." Niin kuin mun miehillä. Josko yhteinen nimittäjä on minä, ja mä valitsen vääriä miehiä. Mistä sen oikeen sit tuntee? Ja onko edes Sitä Yhtä Ainoaa Oikeaa? Mun muinainen "monta oikeaa" -teoria tuntuu yhä oikeammalta. Mut mistä tiedän, että on aika lähtee? Oonko sittenkin mieluummin huonossa suhteessa kuin yksin, vaikka niin monta kertaa oon muuta uhonnu? On se yksinolokin aika syvältä.

Routa porsaan kotiin ajaa. Väsyttää. Ja nälkäkin on. Pakko varmaan pikku hiljaa hipsiä kotiin. Oliko aamun draama (taas) mun syytä? Onko vika aina ja ainoastaan mussa? Kuinka paljon mun pitää muuttua ja mukautua? Oonko sittenkään löytäny jonkun, joka rakastaa mua just tällasena, kaikesta huolimatta? Rakastanko mä sitä? Ja mitä se rakkaus on?

Haha! Vihdoinkin se on out of my hands. Out of sight - not so out of mind. Kävin siis vihdoin jättämässä suomen esseeni. Alko alaleuka väpättää kun tuli printtauksen aika - eikä sivunumerot tulostunu. WTF?! Koitin ensin googlailla, mutta en oikein tienny mitä googlaisin, millä hakusanoilla, enkä tullu hullua hurskaammaks. Mitä mä nyt teen?! Soitan jolleki. Mutta kenelle? Kuka tietää näistä asioista? Ei paniikkia, eikä kauheesti itkua, muuten ei puhelimessa puhumisesta tuu yhtään mitään. Rakas isukki sai ensimmäisen kirosanavyöryn niskaansa. Tavoillensa uskollisena se kylmän rauhallisesti koitti selvittää tilannetta, ei kuitenkaan ite tienny mikä neuvoks, mutta lupas kysyä työkaveriltaan ja soittaa takasin. Olin kuitenkin jo kerenny kilauttaa kaverille, joka sekin sai pienen hetken itkunsekasta sadattelua korvaansa. Hänkin tyynen rauhallisena lohdutteli "kyl se kato tästä, ei mitään hätää, we'll fix" ja kävi läpi omia word-asetuksiaan ja printtaili koevedoksia.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, sain numerot paperille ja eiku menoks. Toimistontäti oli, hänkin tuttuun tyylinsä, taas ihan pihalla ja kaikki piti taas selvittää alusta asti. Rasittava nainen. Niin se vaan on, että sen juttuihin pitää mennä mukaan ja unohtaa kaikki, mitä itse tietää asiasta. Nyökkäillä ja hymistä "joo-o" ja "nii-i" ja "kiitoskiitos". Antaa kaiken mennä korvasta sisään, toisesta ulos ja sieltä lähdettyä unohtaa kaikki tapahtunu. Antaa tädin päteä.

Taikauskossani en vielä palauttanu kirjoja, ei sitä tiedä, jos vaikka joutuu vielä täydentelemään. Muuten on hommat hanskassa, toivon totta kai, että ovarit tulis nopsaan, jotta voisin vihdoin jättää kandihakemuksen. Toisaalta en kehtaa rouva professoria hätyyttää, kun en itekään mitään hirveetä kiirettä pitäny. Toivottavasti kaikki on kohdallaan, väliotsikot ja viittaukset oikein - en lukenut tekelettäni läpi, en vaan voinut. Muuten se varmaan vieläkin olis työn alla.

Maanantai on mitä mainioin - cd-levy tuli tänään ja Frendit toivottavasti huomenna, paketti on jo lähipostissa asti. Tervetuloa, sateinen juhannus!

Mä meen kohta ampuun meiän naapurit. Viikon aikana niillä on ollu viitenä päivänä bileet - kahdesta illasta ei tietoa, kun ei ite oltu kotona. Mut varmaan ne sillonki melskas tuttuun tapaansa. Ainoo tapa peittää niiden mökä on ite vääntää stereot lujempaa. Mikä on tyhmää, sillä a) mä en haluu valituksia samasta asiasta, b) en haluis häiritä muita naapureita ja c) en jaksais kuunnella yhtään mitään just nyt, haluisin olla ihan hiljaa kirjojeni, ajatusteni ja uppsatsini kanssa. Jos uskaltaisin, panisin teknon täysille, levyn repeatille ja lähtisin ulos, pois, jonnekin.
Friggin' idiots. They are SOOO gettin' busted when my husband gets home. Fking retards.

Rouva professori oli aamupäivällä (mun vasta heräillessä) meilannut "onko prosemisi hävinnyt jonnekin, tarvitsisin sen arvosteltavaksi mahdollisimman pian, jään juhannuksena lomalle..." Crap! Tän siitä saa.

Miks oi miks tartten aina tällasia ehdottomia deadlineja, jotta saisin hommat tehtyä? Nyt äkkiä riipimään kasaan viimesiä sivuja ja keksimään jotain henkevää... mikä se on suomeks, sammanfattningiin???
Mars mars. On the double!

Älkää luulkokaan, että kateellisuuttani panettelisin... Mut...
Oli sitten pakko uteliaisuuttani klikata linkkiä - ja minne sitten jouduinkaan??? Voi tuska. Etenkin postaus 03.06.08 10:23 pm sai karvat pystyyn. Ensinnäkin: kun sitä elähtänyttä pyryharakkaa haastateltiin tekstarikohun yhteydessä, en ollut uskoa silmiäni. Vaan KAKS vuotta mua vanhempi, ja siinä kampaajantuolissa istuessaan se näytti ainakin kakskymmentä vuotta vanhemmalta. Tekotukka, tekokynnet, tekotissit. Toiseks: TODELLA vaikee yllämainitun tekstin perusteella kuvitella muijan kirjottaneen E:n paperit (sitä kai se siinä rivien välissä sanoo). Huomatkaa myös "vuonna-2001", "7-vuotta". Vain näin osan mainitakseni.

Hei. OIKEESTI.

(Kuinkakohan kauan teksti saa täällä olla ennen vihasia kommentteja tai muita pommituksia?)

"I'm thirty years old and I've done jack... Just... Jack."
Millanenkohan mun kolmenkympin kriisistä tulee? Toisaalta mulla oli jo kaksvitoskriisi, joka oli niin huurunen ja hätää täynnä että voi äiti. Itkin pitkin iltaa, kuinka musta ei tuu ikinä mitään eikä mun elämällä oo mitään tarkotusta. Kun joku vähän varovasti kysäsi, mitenkäs opiskelut, oli uus ulina heti päällä. Lishää bisshee vaan. Ja aamulla oli silmät turvoksissa. Ja tukka kipee. Mut siitäkin selvittiin (pun intended).

Päivän saldo: 8 riviä. Vau. Hiljaa hyvä tulee? Niin kuivaa, niin tylsää. I want my MTV! Ostin, tai tilasin jo itelleni palkinnon. Oikestaan kaksh. Kat DeLuna piti saada, kun tajusin, että sehän se oli, mikä Virginillä pauhas täysillä. Frendit on oikestaan meille molemmille, kysyin varovasti, mitä mies siitä sarjasta tykkää. "Sådär..." -Men om du såg på det med svensk text, skulle du då titta på det? "Ja det tror jag!" Ja niin panin klikaten neljänkymmenen levyn "The Complete Collectionin" med "Mycket extra material..." Toivottavasti ne tulee pian! Sit ei muuta tehäkään kuin maataan koko kaks viikkoo sohvalla kaihtimet alhaalla Frendejä Frendien perään tuijotellen. Kun eihän ulos voi mennä kun aurinko paistaa ja on niin kuuma. Tai pitää olla sisällä kun sade pieksee niin että parvekelasit meinaa särkyä.

Ikkunasta näkyy kaunis kuunpuolikas. Tällaset kesäyöt on tehty valvottaviks. Jos ei muuten niin liian kauan lykättyä esseetä kirjottaen.

Viikonloppu oli ihana. Konsertti oli ihana. Leffa oli ihana. Oli ihanaa saada mies edes hetkeks kotiin. Tänään sitten koitti arkipäivät ja reikäleivät. Olo on TÖÖT eikä mikään huvita. Tänään en tehny suomen uppsatsin eteen yhtään mitään. Laiskottaa. Naapurin mölyapinat VITUTTAA suoraan sanottuna. Miks ylipäätään on mitään järjestyssääntöjä, jos niitä ei tarvii noudattaa? Tai siis jotkut katsoo, ettei heidän tarvii noudattaa. "Kamoon, meil on pienet bileet. Veli lähtee Argentiinaan." Mutku bileitä ja illanistujaisija on kolme-neljä kertaa viikossa. Onkse veli sit veckopendlare på Atlanten? Jävla idioter. Varför är vissa grisar mer jämlika än andra? Vaikkei meidän pitäny soitella miehen ollessa "ulkomailla", oli pakko pirauttaa ja purkaa turhautumista. Päätettiin, että mennään isännöitsijän pakeille heti kun hän (mies, ei isännöitsijä) kotiutuu. Joo. Voi kun olis sellanen kumileka, hakkaisin lattiaan niin että varmasti alakerran idiooteilla kattorappaukset rapisis.

Tabuja naamaan ja peiton alle. Ei tästä muuten tuu yhtään mitään. Toivottavasti kuitenki herään huomenna sen verran ajoissa, että kerkeen aamukahvitella ennen papin puheille menoa. Siitä on tullu tosi lifesaver, alan pikku hiljaa luottaa ja avautua. Ja ehkä ne solmutkin siitä suoristuu aikanaan. Wouldn't that be just fabulous?!